Korean Friendship Bell

Kyllä elämä on joskus ihmeellistä. Olen tuntenut Marikan teini-iästä saakka. Meillä oli yhteinen harrastus ja monia yhteisiä ystäviä. Aikuisuuden kynnyksellä vietimme paljon aikaa yhdessä, hänen tapaillessa silloista kämppistäni (kyllä, minulla oli hetken aikaa kundikämppis. Huikea tyyppi. Terkkuja J:lle!:)). Kuitenkin 19-vuotiaana tytön tyllerönä minä pakkasin laukkuni ja suuntasin Hollantiin opiskelun ja mieheni työn takia. Sattuman kaupan myötä myös Marika päätyi samaan maahan asumaan hetkeksi, mikä oli aivan ihanaa uuteen ja vieraaseen maahan muuttaneelle nuorelle tytölle. Harmikseni hänen matkansa jatkui siitä Sveitsiin ja vielä Amerikkaan, minun vielä nauttiessa tulppaaneista, tuulimyllyistä, nopeasta pyrähdyksestä Englannissa ja muutamasta Suomi-vuodesta. Nyt, kun ystävyyttä on reilu 10 vuotta takana, asumme jälleen samassa maassa, vain puolen tunnin ajomatkan päässä toisistamme. Kuitenkin samalla olemme toisella puolella maailmaa meidän koti-Suomesta. Melkoisen mieletöntä. Kun viime viikolla totesin Marikalle potevani pienoista koti-ikävää, hän hymyissä suin lausahti: “Ei hätää. Minä olen täällä.” Ja se tuntui niin hyvältä. Kyllä, onnekas olen, että minulla on vanhoja ystäviä jopa täällä toisella puolella suurta maapalloa. Siten onkin sopivaa, että nämä asukuvat otimme yhdessä San Pedron Korean Friendship Bellillä.

pics by Marika Valdez and me

white top BANANA REPUBLIC
olive blouse BANANA REPUBLIC
shorts BANANA REPUBLIC
shoes VALENTINO
bag YSL
bracelets HERMÈS and family heirlooms