Hiljainen sunnuntaiaamu

Hiljainen sunnuntaiaamu. Niitä meillä ei ole enää kovinkaan usein. Tai no hiljaistakaan ylipäätään. Lauantaina mummi ja ukki kysyivät täysin extempore, että voisivatko isommat pojat tulla heille yökylään. Kun molemmat pojat innoissaan tahtoivat mummolaan leikkimään, eipä vanhempien tarvinnut pitkään miettiä otetaanko tämä ihanasti tarjottu pieni hengähdystauko vastaan. Saimme nukkua seuraavana aamuna pitkään. Ei tarvinnut heti kuudelta olla rakentamassa vanhimpien kanssa junarataa ja syöttämässä aamupalaa aamuvirkuille. Unta riitti kolmekuisemme kanssa ruhtinaallisesti yhdeksään asti aamulla. Päivä valkeni upean aurinkoisena, joten päätimme lähteä rantaan kävelylle. Iloksemme ystäväni Metti perheineen pääsi liittymään seuraamme ja kävimme pullakahvilla Löylyssä nauttimassa kauniista aamusta. Miten hyvää tekee välillä tällaiset täysin kiireettömät hetket. Kun saa juoda kahvin kuumana, puhua ystävän kanssa ilman keskeytyksiä ja syödä pullansa rauhassa ilman, että sitä nakertaa pieni piraija parvi ympärillä. Niistä nautittua olikin taas melkoinen ikävä energisiä poikiamme ja suuntasimme mummolaan heitä hakemaan. Akut on ladattu ja tällä kestää taas pitkään.

beanie J.CREW
coat ANDIATA / saatu
scarf ZARA
bag CHLOÉ
shoes UGG AUSTRALIA
knit SAMSOE & SAMSOE
leggins KATRI/N

Isovanhemmuus ja heidän osallistuminen lastenlasten arkeen jaksaa puhuttaa tasaisin väliajoin. Kuulee siitä kuinka jo iäkkäämmät isovanhemmat ovat aivan rikki puhki väsyneitä lastenlasten kaitsemisesta, kun heitä käytetään kuin päivähoitoa konsanaan. Sitten toiselta kädeltä kuulee taas niistä isovanhemmista, jotka eivät tahdo katsoa lapsenlapsiaan ollenkaan, sillä he ovat jo osansa lastenkasvatuksessa tehneet ja nyt on heidän aikansa olla lapsivapaita.

Itse en koe, että isovanhemmilla olisi mitään velvollisuutta toimia lapsenvahteina. Minä olen lapseni “tehnyt” ja kolme lasta suuresti toivonut, joten minä myös arkeni pyöritän. Mutta lasteni takia olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen osallistuvista ja rakastavista isovanhemmista. Minun puolestani jokainen isovanhempi saa olla juuri niin paljon lapsenlapsensa elämässä kuin tahtoo. On minusta tietenkin todella sääli jos isovanhempi ei tahdo yhteistä aikaa lapsenlapsensa kanssa viettää, mutta yhtä sääli on minusta jos isovanhempia käytetään surutta itsestäänselvänä viikonloppuleirinä (toki elämäntilanteita on erilaisia ja niiden tuomia poikkeustiloja, milloin isovanhempien apu on korvaamatonta). Itselläni oli erittäin läheiset ja rakkaat välit omiin isovanhempiini. Koen saaneeni heidän tuesta ja turvasta hyvin paljon lisää elämääni. Ne kaikki omat yhteiset jutut ja ihanat muistot loivat roihuavan lämpimän tunnejäljen, joka kestää varmasti läpi elämän. Se, että oli muitakin läheisiä ja turvallisia aikuisia kuin äiti ja isä, oli valtava rikkaus. Sitä samaa toivon omillekin lapsilleni. Hyvin kiitollisia olemme vanhemmillemme, jotka aina ovat valmiita auttamaan, mikäli me sitä tarvitsemme. Se on meille vanhempina valtava voimavara ja apu. Mutta erityisen iloinen ja onnellinen olen siitä, että lapsillamme on sellaiset isovanhemmat, jotka haluavat olla läsnä poikiemme elämässä. He eivät odota, että tarvitsisimme apua vaan sitä jatkuvasti tarjotaan, koska he haluavat nauttia ajastaan lastenlastensa kanssa. Arvostamme sitä suuresti. Kiitos upeat isovanhemmat! Olette meille ja pojillemme niin valtavan rakkaita!

Pictures by me, Metti and my husband