Pienlapsiarki ei ole pelkkää kaaosta

Onesie LINDEX

Kun lapsilukumme nousi yhdestä kahteen, muuttui arki huomattavasti. Sen matematiikkaa on vaikea selittää. Voisi kuvitella, että 1+1=2 ja tuplasti työtä, mutta ei. Jokin tuossa yhtälössä saa olon tuntumaan siltä, että niitä lapsia on pikemminkin 20 ja tehtävää moninkertaisesti enemmän. Yhtäkkiä aikaa ei olekaan enää lainkaan. Joku haluaa sinulta jatkuvasti jotain ja kärsivällisyyttäsi testataan 24/7. Kädet ovat kirjaimellisesti täynnä ihan koko ajan.

Meidän kohdallamme muutos yhdestä kahteen lapseen oli paljon isompi, kuin kahdesta kolmeen. (Täällä siis huutelee äiti, jonka kolmas lapsi ei vielä ryömi, konttaa, kävele tai juokse… Kohta voipi olla mieli muuttunut!) Tähän auttaa suuresti myös se, että meidän kuopus on äärimmäisen tyytyväinen ja iloinen pieni poika. Jotenkin kolmannen tullessa arki löysi ihanan nopeasti omat raiteensa. Niillä raiteilla mennään ehkä helkkarin lujaa (jep – ootte nähneet varmaan mun ig-storyt), mutta eteenpäin ja urillaan kuitenkin. Tekemistä on enemmän, mutta kun sinulla on vain kaksi kättä, et pysty edelleenkään tekemään juuri yhtään sen enempää, kuin kahdenkaan kanssa. Sen tajuaminen on helpottavaa. On väistämättäkin vähän höllättävä ja ymmärrettävä oma rajallisuutensa. Nautin vauva-arjesta nyt ihan suunnattomasti. Toki tähän liittyy tietynlainen haikeus, koska meillä on vahva tunne siitä, että tässä on meidän perheemme. Ei enää lisää vauvoja. Viimeisiä pienen pienien varpaiden ja sormenpäiden nuuskutteluja viedään. Ja minähän nautin siitä täysillä.

Ennen ensimmäistä sitä kovasti suunnitteli (heh heh), että missä ja miten lapset nukkuisivat ja kuinka pitkään. Nyt kolmen lapsen kanssa tärkeintä on, että kunhan kaikki vain saavat nukutuksi. Rakastan sitä, että he haluvat hiipiä yöllä viereemme. He kun kasvavat oikeasti ihan kliseisen käsittämätöntä vauhtia. Minua suorastaan kauhistuttaa ajatus, että jonain päivänä he eivät enää halua kömpiä viereemme lempipupu kainalossa. Ja ai kamala, joskus he vielä muuttavatkin poiskin! Joten nyt jos voisin seisauttaa kellot, niin sen tekisin. Tämä pienlapsiarki on elämän ihaninta aikaa, kun muistaa elää hetkessä ja yrittää ottaa asiat vastaan rennommin rantein. Koska kaiken tämän puklun, soseiden teon ja vaipparallin sekaan kätkeytyy myös ne rakkaimmat ja suurimmat hetket. Ensimmäiset naurut, ensimmäiset askeleet, ensimmäiset sanat ja hauskan viattomat lausahdukset. Joten vaikka mentäisiin lujaa, niin nautitaan vauhdista. Sillä meidän menevä pienlapsiarki on meille rakkaimpien ihmisten onnellinen lapsuus.