Ihana vaihe tämä nyt
26.6.2019Lasten kanssa arki on vaiheita vaiheiden perään. Kun tuntuu, että yhden vaiheen klaaraa niin ei mene kauaakaan kun on uusi vaihe taas menossa ja sormi on takaisin suussa. Meillä on viimeisen seitsemän vuoden aikana koettu kolmen pojan vauvavaihe imetyksineen, vaipanvaihtoineen, maito-allergioineen, refluksiepäilyineen ja läpi öiden heräämisineen. Totuteltu yhdestä lapsesta kahteen. Kahdesta kolmeen. Vahdittu haukkana nopeasti mobiiliksi halunneita poikiamme. Huolehdittu ettei ryömimis/konttausikäinen löydä jotain lattialta ja tukehdu, sillä maton nukkapallotkin ovat koituneet uhaksi. Huolehdittu, että oppivat syömään monipuolisesti erilaisia ruokia talon johtojen sijaan. Muistutettu useasti, että sohvalta ja portaista tullaan jalat edellä eikä pää edellä. Revitty hiuksia slaagin saaneen uhmaikäisen kanssa, joka haluaa sinisen vesilasin täsmälleen samanlaisen vihreän sijaan. Viimeiset seitsemän vuotta ovat kuluneet melkoisessa sumussa. On ollut niin väsyttäviä hetkiä, ettei ole kyennyt juuri muuhun kuin itkuun. Mutta silti kaikki nuo vuodet ovat olleet samalla hattaranvaaleanpunaisen onnellisia.
Kaikissa vaiheissa on ollut ne omat ihanatkin puolet. Miten ihanaa on nuuskutella pientä tuhisevaa vastasyntynyttä, joka viihtyy sylissä tuntikaudet? Miten ylpeä ja iso hetki se oli kun oma lapsi otti ensiaskeleensa. Miten sydän hypähti kun lapsesi sanoi ensi kerran äiti/isi? Ja mikä fiilis olikaan sinä aamuna, kun lapsesi oli ensimmäistä kertaa nukkunut läpi yön heräämättä? Minulla oli yhden hyvin nukutun yön jälkeen yhtä paljon energiaa kuin olisin nukkunut Ruususen unta vuosisadan ja sitten rastastanut yksisarvisella sateenkaaren halki. Näihin vuosiin on mahtunut niin paljon tunteita ja niiden vaihtelut ovat olleet melkoista vuoristorataa. Se on ollut pelottavaakin, mutta pääsääntöisesti matkasta on nautittu täysillä.
Nyt huomaan, että olemme astumassa jotenkin poikkeukselliseen vaiheeseen poikiemme kanssa. Esikoinen on aloittamassa koulun. Hän on hyvin järkevä ja esimerkillinen esikoinen, jonka kanssa minulla ei ole huolen huolta. Tiedän, että hän osaa ja oppii. Keskimmäinen on varsinainen vitsiniekka. Hänen ruskeissa nappisilmissään asuu sellainen pilke, että hän tulee hurmaavaan varmasti kaikki läpi elämän. Miten innokkaasti hän on halunnut oppia kirjaimet, maailman kaikki liput ja lukemaan kaksi vuotta vanhemman veljensä perässä. Ja sitten meidän nuorin villikko, joka on raudanluja tapaus. Hän on sellaisella sisulla ja tarmolla varustettu, ettei jää epäselväksi että on isompien veljien menossa kasvanut. Hänen yli ei varmasti kukaan koskaan kävele.
hat KN COLLECTION
dress ELSA ADELIA DUBAI
sandals MASSIMO DUTTI
Kaikki kolme ovat niin ihanan erilaisia persooniaan, mutta kaikkia selkeästi yhdistää kova halu pitää toisistaan ja muista huolta. Nyt elämmekin aivan ihanaa vaihetta. Lapset haluavat olla lähellä, mutta ovat silti jo pieniä isoja ihmisiä. Enää ei syötetä. Enää ei ole vaippoja. Enää ei tarvitse olla koko aikaa vieressä jännittämässä miten kävely sujuu. Nyt riittää, että heitä saa ihailla pienen matkan päästä. He opettelevat koko ajan itsenäisemmiksi ja itsenäisemmiksi. Meidän nuorin on 2,5-vuotias ja tuo ikä on ollut meillä melkoinen käänteen tekijä kaikilla. Sitten alkaa se “kädet koko ajan kiinni”-vaihe huomattavasti helpottamaan. Koittaa vielä aika, kun meitä vanhempia ei enää haluta minnekään, mutta hetken he ovat vielä meidän pieniä mussukoita, jotka nauttivat seurastamme. Nyt on ihana vaihe <3
Kuvat Kira Kosonen