Meillä esikoinen viettää ensimmäistä syyslomaansa. Kadella nuorimmalla päiväkoti pyörii normaaliin tapaansa, joten tällä viikolla ollaan saatu viettää laatuaikaa meidän silmissä kasvaneen esikoisen kanssa. Futiksen lisäksi hän on innostunut suuresti trampoliinitemppuilusta, joten ollaan käyty mm. Taitoliikuntakeskuksessa ja Duudsonit Parkissa harjoittelemassa erilaisia voltteja ja hyppyjä. Mutta tänään meidän pienet futarit saavat kokea elämyksen, sillä suuntaamme Turkuun katsomaan Suomi – Armenia jalkapallopeliä. Suomen futismaajoukkue on historiallisen lähellä EM-kisapaikkaa (ei olla koskaan aikaisemmin oltu arvokisoissa) ja meidän perhe suuntaa paikan päälle kannustamaan kundeja taistelemaan tärkeistä pisteistä.
Maajoukkuetapahtumat tuovat minulle aina hurjan määrän lämpimiä muistoja mieleen, sillä mieheni pelasi maajoukkueessa myös yli vuosikymmenen ajan. Kun asuimme Hollannissa ja Englannissa, matkasimme Suomeen aina maajoukkuetauoilla, eli hetkinä kun maajoukkueilla oli pelejä ja muut sarjat olivat sillä aikaa lyhyillä viikon parin tauoilla. Matkasin mukana koti-Suomeen jos vain opiskeluni antoivat periksi. Joskus koeviikot tai tärkeä kouluesitelmä sen esti, mutta yleensä pääsin minäkin muutamaksi päiväksi arjestamme irtautumaan. Oli aina niin ihana päästä Suomeen tapaamaan perhettä ja ystäviä. Mukanani peleissä on istunut kaikki perheenjäsenet, monet ystäväni ja erityisen lämpimiä muistoja minulla on peleistä missä kävin edesmenneen isoisäni kanssa, joka oli minulle hyvin läheinen. Ehkä yksi ikimuistoisimpia pelejä minulle on Suomi – Belgia peli Olympiastadionilla vuonna 2007 kesäkuussa, missä huuhkaja Bobi lensi kesken ottelun kentälle. Iso lintu istahti maalin päälle, eikä sitä saatu hetkeen kentältä pois minkä takia peli jouduttiin hetkeksi keskeyttämään. Muistan, kuinka Belgian kapteeni ja mieheni silloinen seurakaveri Timmy Simmons (pitkä mies) yritti käydä hätyyttelemässä huuhkajaa, mutta Bobi vain lenteli päästä toiseen. Minun isoisäni oikea nimi oli Boris, mutta hänet tunnettiin melkeinpä paremmin lempinimellään Bobi. Kuten sattui, olin katsomassa kyseistä peliä Iiopapani – Bobin kanssa. Huuhkaja-episodista uutisoitiin laajasti ja jokin aika tuon jälkeen Suomen futismaajoukkue sai uuden kutsumanimen: Huuhkajat. Erityinen muisto minulle <3
Iiopapani kuoli muutama vuosi tuon jälkeen, mutta näissä monissa pienissä hetkissä ja muistoissa hän elää edelleen. Isoisäni oli aika tiukka mies, joka ei alkuun ollut mitenkään hirveän iloinen minun seurustellessani jalkapalloilijan kanssa. Kun hän tapasi mieheni ekaa kertaa, kysyi isoisiäni häneltä mitä hän mahtaa tehdä työkseen. Kun mieheni vastasi että pelaa jalkapalloa niin Iiopapani tuhahti: Ah, etkö sinä muuta tee? :D Mutta hyvin nopeasti minulle läheinen Iiopapani tutustui häneen ja ihastui mieheen, joka piti minusta niin hellää huolta. Lopulta mieheni oli isoisäni silmäterä, kenestä hän oli myös niin kovin ylpeä. Hän nautti käydä peleissä kanssamme ja keräsi ylpeänä erilaisia lehtileikkeleitä. Minulle on aina ollut iso asia, että elämäni miehet ovat olleet niin läheisiä keskenään. Suurta iloa minulle tuo myös isäni ja mieheni hyvin lämmin ja läheinen suhde, mutta isäni taisi ihastua Mikaan heti ensinäkemältä. Heillä on aina ollut oma ihana suhteensa, mitä on ihana seurata. Kolmen tyttären isällä oli yht’äkkiä yksi poika lisää, ja nyt niitä onkin jo rutkasti enemmän lastenlasten muodossa.
Pelit olivat aina ihania tapahtumia ja monet maajoukkueen pelaajat ja perheet olivat meille läheisiä ystäviä. Maajoukkueen pelit toivat meidät aina yhteen ja oli kivaa katsoa noita pelejä tutun porukan ympäröimänä. Meillä oli aivan ihana porukka tuolloin, jonka kanssa pidimme yhtä ja monien kanssa pidämme edelleen. Maajoukkueessa on edelleen pelaajien sekä taustajoukon puolella paljon meidän tuttujamme (Suomen futisperhe ei tosiaan mikään valtava olekaan) joten ihanaa nähdä heitäkin tänään Turussa.
Joten tänään käy matka kohti syksyistä Turkua! Pojat ovat jo aivan innoissaan tulevasta päiväreissusta. Nyt kaikki kannatetaan Suomi kisoihin ja tehdään yhdessä historiaa!