Kiitos vielä kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Rotusuosituksia on tullut hurja määrä. Tein itse eilen muutamankin netistä löytyvän koiranvalintatestin ja tulos oli aina sama: rottweiler (tai yhtä korkealla dobermanni). Vaikka rotikka tuntuu meille todella sopivalta ja oikealta rodulta, haluaisin jotenkin säästää sen muiston Benille ja Zaralle. Ja sen lisäksi Ben oli niin äärimmäisen upea koira, että pelkään vertaavani uutta koiraa liikaa häneen. Vielä tällä hetkellä on vaikea uskoa, että mikään koira yltäisi hänen tasolleen. Beni oli täysi mamman poika, Zara oli meillä enemmän iskän tyttö. Mutta kun puhutaan varmasta ja pehmeästä koirasta, niin sitä Ben oli isosti. Pystyin luottamaan siihen koiraan 110%. Koskaan en joutunut epäilemään miten hän käyttäytyisi ja koskaan hän ei luottamustani rikkonut. Nyt kun jostain löytyisi meidän perheelle taas tuollainen nallekarhu, jota saisi rutistaa isosti, harrastaa yhdessä päivästä toiseen ja samalla luottaa ilman mitään epäilyjä kaikissa tilanteissa.
Tulen tutustumaan ehdottamiinne rotuihin ja miettimään ihan uusiakin rotuja. Esim. eilen mielenkiintoni herätti minulle täysin uusi rotu nimeltä Beauceron, johon syvennyn vielä enemmän. Mutta rotukuvauksia ja kertomuksia yksi asia on vahvistunut: uskon, että palveluskoirarotu on meidän perheellemme toimivin valinta. Haluan myös suht ison koiran, pienempi sylikoira (vaikka Benkin sellainen koostaan huolimatta oli) ei tunnu meille omalta. Haluan lenkkikaverin ja jotenkin oma mieltymys on hieman suuremmissa koirissa. Me asennoidumme koiran hankintaan niin, että ulkoilutus on minun ja mieheni vastuulla. Poikamme oppivat vastuuta koiran ruokinnan, turkin hoidon ja ehkä tulevaisuudessa takapihalle pissalle päästämisen kautta, mutta ulkoilutus on meidän vanhempien vastuulla. Minä ja mieheni olemme molemmat lenkkeilijöitä, joten se tuntuu luontaiseltakin. Lenkityksen rinnalla yhtä tärkeä toiminta on koiran älyllinen haastaminen, ja sitä saisi pojat harjoitella koiran kanssa kotona tottelevaisuuskoulutuksen ja erilaisten stimuloivien leikkien avulla (piilosta / namien etsintää).
Rottweileriin päätyminen olisi meille ehkä todennäköisin valinta, jos en olisi niin kyllästynyt rotuihin liitettyihin stereotypioihin, kuten aiemmassa postauksessa mainitsin. Monet teistä allekirjoititte saman kokemuksen. Jotenkin en haluaisi, että poikani joutuisivat myös jatkuvasti selittelemään / puolustelemaan rotua. Se vain väsyttää ja siksi haluaisin suht neutraalin rodun joka ei herätä niin paljon ennakkoluuloja. Peli on siis vielä täysin auki. Ja voi olla että tähän tilanteeseen päästään vasta monien vuosien päästä! :D Koirakuume on kuitenkin vahva, joten hyvä pohtia näinkin isoa asiaa hyvin perusteellisesti. Iso kiitos siis teille panoksestanne. Todella hyvä kuulla todenmukaisia kertomuksia ja tarkastella asiaa monesta eri näkökulmasta.
Kuvat Pinjamari Jirout