Avioeropiikki
9.1.2020Uusi vuosi ja sen uudet tuulet alkavat monilla iloisella tekemisen meiningillä, mutta todella monilla se alkaa myös päinvastaisella tavalla. Meitäkin alkanut vuosi on muistuttanut mustalla pilvellä. Ystäväpiirissämme on ollut paljon avioeroja viimeisien vuosien aikana. Nyt taas joululomien jälkeen muutamat ovat kertoneet tulleensa siihen tulokseen, että jatkavat elämäänsä erillään. Tämä on saanut minut miettimään paljon parisuhteita, avioliittoa ja avioeroja viimeisten vuosien aikana. Maanlaajuisesti katsottuna elämme avioerojen piikkiaikaa: useimmiten suomalaiset eroavat loma-aikojen jälkeen. Elokuussa ja tammikuussa jätetään eniten erohakemuksia.
“Arki on helposti kiireistä. Kun yhdessä oloon tulee lomalla vihdoin tilaisuus, siihen kohdistuu suuria odotuksia, ja kun nämä odotukset eivät täytykään, se sysää kohti eropäätöstä”, tulkitsee suomalaisten avioeroja laajalti tutkinut Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula. (lähde)
Todellisuudessa se ei tietenkään ole se juuri vietetty pettymysten loma joka saattaa eroon. Useimmiten eroa on pohdittu jo vuosia ja syitä eroon on usein enemmän kuin yksi. Se odotettu loma on vain se viimeinen niitti, pettymysten huipentuma, jonka jälkeen on päätetty tehdä ratkaisuja. Tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta eroaloitteesta tulee naisilta. Jos katsotaan avioerojen määrää avioliittovuosien perusteella, eroja tulee eniten liiton alkuvaiheessa. Suomalaisista avioliitoista 40% päätyy avioeroon. Kymmenen avioliittovuoden jälkeen vuosittaiset eroluvut ovat huomattavasti pienemmät kuin liiton alkuvuosina. 12 avioliittovuoden jälkeen keskimäärin luku laskee ja vain neljännes niistä päättyy avioeroon. Mutta mikä on se juurisyy, miksi niin monet eroavat?
Merkittävimpiä erojen syitä tutkimusten mukaan ovat kommunikaatioon liittyvät ongelmat, jotka nousevat esiin joka toisessa tapauksessa. Miehet yllättyvät eroista useammin. Havahdutaan liian myöhään siihen, että ne asiat mistä “puoliso nalkuttaa”, ovatkin ihan oikeita ja merkittäviä asioita. Useimmiten erojen juurisyy johtuu siitä, että puolisot eivät kohtaa arjessa. Uppoudutaan kiireiseen elämäntilanteeseen ja tuudittaututaan siihen, että tämä on vain ohimenevää ja sitten joskus on taas aikaa. Jotkut sen kestävätkin, mutta ilman yhteistä aikaa tunneside toiseen saattaa myös haurastua yllättävän nopeasti. Vaikka esimerkiksi kiireinen lapsiarki vie helposti “läpsystä vaihto“-elämäntilanteeseen töineen, harrastuksineen ja kaikkineen, pitäisi silti yrittää muistaa priorisoida se kumppani kenen kanssa arkea toteutat. Tehkää toisillenne aikaa. Se ei ole aina helppoa tai mitenkään itsestäänselvää. Suurimpia apuja esimerkiksi lapsiarjessa ovat hyvät tukiverkostot. Kaikilla ei ikävä kyllä sitä mahdollisuutta ole. Siksi haluaisin kysellä teiltä, miten teillä vietetään parisuhteen laatuaikaa? Miten ja milloin te pystytte pysähtymään arjessa ja antamaan täyden huomion rakkaalle puolisolle? Toivon, että tätä kautta pystyisin jakamaan teille kaikille ideoita siitä, mitä kaikkea sitä mahdollisesti voisi tehdä? Teetteko tarpeeksi asioita yhdessä? Voisiko tehdä enemmän? Puhunko tarpeeksi kumppanini kanssa? Onko meillä samat odotukset ja tarpeet? Näytämmekö ja kaipaammeko rakkauden osoituksia samalla tavalla?
“Kukaan ei ole immuuni erolle. On harhaanjohtavaa miettiä, että “Noin ei voi käydä meille.” Avioero voi käydä ihan kenelle vain, mutta turvallisemman puolella ollaan jo kun sen mahdollisuuden tiedostaa ja aktiivisesti tehdään töitä sen parisuhteen eteen mistä ei haluta luopua.”
Suurimpia asioita muistaa on, että kukaan ei ole immuuni erolle. On harhaanjohtavaa miettiä, että “Noin ei voi käydä meille.” Avioero voi käydä ihan kenelle vain, mutta turvallisemman puolella ollaan jo kun sen mahdollisuuden tiedostaa ja aktiivisesti tehdään töitä sen parisuhteen eteen mistä ei halua luopua. Toista ihmistä ei koskaan saa ottaa itsestäänselvyytenä. Ihmiset kasvavat, elämää muuttuu ja liitot muovautuvat sen mukana. Jos arjessa ei kohtaa tarpeeksi, saattaa ennen yhdessä kulkenut tie lähteä erkautumaan. Haluan myös korostaa, että huonossa suhteessa ei myöskään pidä velloa. Jos asiat eivät muutu eivätkä ole lukuisista yrityksistä huolimatta korjattavissa, voi ero olla ainut ratkaisu. Senkin olen ilokseni jo läheltä nähnyt, että vaikka avioero on yksi elämän vaikeimpia koetinkiviä, niistäkin selvitään. Elämä jatkuu ja enemmistö eronneista on sitä mieltä, että eron jälkeen elämä on muuttunut paremmaksi ja itsetunto vahvistunut. Mutta jotta saisitte pitää kiinni siitä suhteesta mikä sinulle on nyt tärkeä haastan teidät pysähtymään. Teenko tarpeeksi? Voisinko tehdä enemmän? Lopuksi haluaisin kuulla miten ja milloin te pystytte pysähtymään arjessa ja antamaan täyden huomion rakkaalle puolisolle?