Se Huono Äiti-fiilis
11.5.2020Toivottavasti teillä kaikilla oli ihana äitienpäivä? Meilläkin oli ihana äitienpäivä perheen kesken, vaikkakaan kaikki ei ollut pelkää aamukahvin ja ruusuntuoksua hellyyttävien halien lämmittäminä. Minulle iski eilen nimittäin poikkeuksellisen vahva “huono äiti”-fiilis.
Olen pääsääntöisesti melko itsemyötätuntoinen äiti. Tiedän, että teen aina parhaani, rakastan lapsiamme yli kaiken ja olen valmis tekemään mitä tahansa heidän hyväkseen. Sallin itselleni myös ajoittaiset äitiyden virheet. Kukaan ei ole täydellinen. Äidiksi ei synnytä – äidiksi kasvetaan. Mutta eilen aamulla äitienpäiväkortteja vastaanottaessa minulle iski muutamat sanat niin syvälle sydämeen, että itkin asiaa vielä eilen illallakin. Koin olevani todella huono äiti.
Eilen aamulla pojat antoivat minulle itse askartelemansa kortit. Esikoinen oli hienosti kirjoittanut itse kauniita lauseita ja kaksi nuorempaa olivat ihanasti vastanneet omilla sanoillaan netistä tulostettavaan äitienpäivä kysymyksiin kuten:
Äidin nimi: Hanna
Äidin ikä: 100-vuotias (kiitos :D)
Äidin lempiväri: pinkki (:D)
Äidin lempiruoka: makaroni (:D)
Äiti on hauska kun: se antaa haleja (<3)
Leikimme yhdessä: junarataa
Mutta yksi kysymys ja vastaus oli minulle pysäyttävä ja sai minut hiljaisen itkun partaalle. Kysymys kuului:
Mitä äiti tykkää tehdä?
Molemmat nuoremmat poikani olivat vastanneet töitä.
Tämä sai minut ihan äärimmäisen surulliseksi. Ensimmäisenä mieleen pienimmilleni ei tullut, että äiti tykkäisi olla heidän kanssaan. Vaan äiti tykkää tehdä töitä. Olo tuntui suoraan sanottuna p*sk*lta mutsilta ja itkin asiaa vielä lasten mentyä nukkumaankin. Olen toivonut korona-ajan jättäneen kaikesta maailman epävarmuudesta huolimatta jälkeensä lapsillemme muiston ajasta kun äiti ja isä olivat paljon kotona. Aikaa kun tehtiin erityisen paljon metsä- ja pyöräilyretkiä sekä rakennettiin majoja. Mutta sen sijaan muistavatko he sen sittenkin aikana, kun äiti teki paljon töitä ja heidän leikkinsä ja asiansa joutuivat usein odottamaan. Vaikka monet videoetäpalaverit on sylissäkin istuttu ja taustalla vilahdeltu, onko joutunut jo liian usein sanomaan “Äiti tekee vielä töitä, tulen kohta”. Olen tässä työssäni pitänyt erityisen ihanana sitä, että pystyn pyörittämään työni perheen ympärille. Perheeni on prioriteetti numero yksi. Elämäni suola on harrastaminen perheeni kanssa ja kaikki yhdessä tekeminen. Mutta välittyykö se heille?
Korona-arki on kaikille haasteellista. Oma työ on tietenkin myös kärsinyt, sillä tällaisen katastrofin iskiessä valtaosa firmoista karsii ensimmäisenä markkinoinnistaan. Koronarajoitusten alkaessa minulla peruuntui moni työ ja osa lykkääntyi pitkälle tulevaisuuteen. Siinä oli paljon hyvääkin – sillä kolmen pienen lapsen ollessa kotona en olisi pystynytkään sellaiseen työtahtiin mitä normaalisti teen. Ymmärrän myös, että moni miettii miten tällainen sometyö voi viedä niin paljon aikaa. Vaikka tämä voi näyttäytyä monelle helppona pienenä tekemisenä, niin se on tänäpäivänä täysipäiväinen työ siinä missä muukin. Käytän hurjasti aikaa suunnitteluun, kymmenien päällekkäisten projektien organisoimiseen sekä teidän ja yritysasiakkaitteni kanssa aktiiviseen kommunikoimiseen. Olen ylpeä omasta firmastani ja itsestäni löytyneestä yrittäjästä. En koe työni olevan kuitenkaan vaativaa, mutta aikaavievää se kyllä on. Tykkään suuresti työstäni ja suurin ilo on saada toimia niin monien ihmisten kanssa päivittäin. Saisin aikaa menemään töiden tekoon joka päivä vaikka kellon ympäri, mutta kuten valtaosa meistä, haluan pitää työt ja vapaa-ajan jokseenkin tasapainossa. Olen luullut klaaranneeni tämän ajan yllättävän hyvin. Tuo saamani äitienpäiväkortti tuntui osoittavan ihan päinvastaista. Olenko sittenkään läsnäoleva äiti? Se mitä kaikista eniten haluan olla.
Tämä kommentti sattui minuun syvästi, mutta toi samalla hyvin tärkeän muistutuksen korona-arjen keskellä. Vaikka olen paikalla, olenko todella läsnä? Perheemme on minun ja mieheni ykkösprioriteetti elämässä. Kaikki muu tulee sen jälkeen. Olen myös iloinen arjen “normalisoituessa” kun koulut alkavat pariksi viikoksi torstaina ja myös kaksi nuorimpaa ovat myös päiväkodissa, sillä minun ja mieheni työt ovat palanneet lähes normaaliin. Toivottavasti sen myötä voin taas tehokkaasti tehdä työt sillä aikaa kun lapsemme saavat ihanasti leikkiä ystäviensä kanssa ja saada laadukasta varhaisopetusta, jotta työ- sekä koulupäivän jälkeen voimme taas laskeutua olemaan levollisesti läsnä perheen kanssa.
Tänään aamulla olo on jo parempi. Kävin lasteni kanssa eilen keskusteluja siitä, mikä elämässä on tärkeintä, mikä on minusta kaikkein ihaninta tekemistä ja miksi äiti ja isä tekevät töitä. Toivon myös, että kun poikamme näkevät minun sekä mieheni suuresti pitävän töistämme, olevan se kimmoke siihen, että he uskaltavat rohkeasti tavoitella unelmiaan ja miettimään mitä he kaikista mieluiten joskus haluaisivat työkseen tehdä – mistä he nauttivat eniten? Valaa uskoa siihen, että on mahdollista rakentaa itselleen mielekäs elämä ja kuinka onnekkaita hekin saavat olla sen lähtökohdista täällä Suomessa. Heillä on malli kotoa siitä, että äiti ja isä molemmat tekevät töitä, tykkäävät niistä – kannustavat niissä toisiaan ja myös samalla jakavat yhdessä kodin vastuut. Aina en onnistu olemaan paras äiti, mutta parhaani tulen yrittämään nyt ja aina, vaikka välillä räpiköinkin. Sitä se äitiys todella onkin.