Tasan 13 vuotta sitten heräsin Helsingin Crown Plazan sviitistä neljän parhaan tyttöystäväni kanssa intoa ja kihelmöivää jännitystä täynnä. Kävimme syömässä runsaan aamupalan hotellin aamiaisbuffetissa ja sitten siirryimme takaisin huoneeseemme valmistautumaan, minne ystäväni Tiina tuli laittamaan meidän hiukset ja meikit. Minulla on pääsääntöisesti arjessa hiukset auki, joten halusin tänä ikimuistoisena päivänä pitää kampauksen tyylilleni uskollisena. Mekko oli löytynyt jo toisesta katsomastamme liikkeestä. Sen suhteen tiesin pitkälti mitä halusin: Olkaimeton ja melko yksinkertainen – aikaa kestävä.
Tuo kesäkuinen päivä oli normaalia kuumempi. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja lämpötila liikkui 25 ja 28 asteen välillä. Emme olleet uskaltaneet järjestää juhlia ulkosalla Suomen epävakaan kesäsään takia, joten päädyimme pitämään juhlat keskustan Crown Plaza hotellin juhlatilassa, minne mahtui tarpeeksi pyöreitä pöytiä – juhlavieraita oli yli 180 ja se jo rajasi monta tilaa pois. Tila osottautui kuumana päivä erittäin toimivaksi. Olimme somistaneet paikan runsailla kukka-asetelmilla ja pienillä puilla, jotka olivat täynnä pikkuvaloja. Crown Plazan lattiasta kattoon olevista suurista ikkunoista tuli Töölönlahden vehreys sisään. Ikkunoiden reunoilla olevat isot paksut verhot toivat pehmeyttä ja tunnelmaa.
“When I am down, and, oh, my soul, so weary
When troubles come, and my heart burdened be
Then, I am still and wait here in the silence
Until you come and sit awhile with me”
Kolmen aikaan auto tuli hakemaan minua ja ystäviäni hotellilta. Silloin ekaa kertaa vatsasta alkoi nipistää. Kohta se tapahtuu: menen naimisiin elämäni rakkauden kanssa. Jännitys tiivistyi minuutti minuutilta Johanneksen kirkon alakerrassa h-hetkeä odottaen. Mutta kun Josh Grobanin You Raise Me Up alkoi soida ja seurakunta nousi penkeiltään ylös jännitys katosi. Käytävän päässä odotti mies, jonka tiesin tulevan olemaan maailman paras aviomies. Hän on lempeä, ymmärtäväinen, kunnioittava ja kaikki huomioon ottava ihminen. Yhdessä ulkomailla asuttujen vuosien perusteella jo tiesin, että hän oli minun kallioni. Olimme rakastuneet vuosia sitten pitkien keskustelujen kautta. Jaoimme samat arvot. Meille perhe oli kaiken kantava voima ja suurin yhteinen unelmamme. Kaikki suuret päätökset tulisimme tekemään perheemme ja meidän keskinäinen hyvinvointi etusijalle laittaen. Tahdon oli helppo sanoa.
“You raise me up, so I can stand on mountains
You raise me up to walk on stormy seas
I am strong when I am on your shoulders
You raise me up to more than I can be”
Nyt 13 vuotta jälkeenpäin en voi kuin kokea suurta kiitollisuutta. Kuinka jo noin nuorena olen saanut löytää rinnalleni puolison, joka tukee minua kaikessa. Kenen kanssa jaamme saman arvomaailman, arjen, unelmiemme kodin koti-Suomessa ja kolme pientä poikaa, jotka ovat elämämme keskipiste. Hyvää 13. hääpäivää rakas. Teit ja teet minusta edelleen joka päivä maailman onnellisimman, kun saan jakaa elämän kanssasi.