Multitaskaaja mutsit
8.2.2021Olen jo muutamaan kertaan maininnut teille väsymyksestäni. Sitä on kestänyt pitkään eikä se tunnu ihan hevillä helpottavan. Yksi ilmeisiä selityksiä on tämä kaikkia vaivaava koronaväsymys. Vaikka meillä kaikki on hyvin, silti vallitseva tilanne väsyttää. Epävarmuudessa eläminen on raskasta kaikille. Huomaan sen verran paljon ekstrovertin vikaa minussakin olevan, että saan energiaa ihmisistä. Suuri helpotus on ollut tämä upea talvi. Mitä kaikkea ihanaa se mahdollistaakaan. Koko perheen lasketteluhetkiä, luistelua lähistön ulkojäillä, lumisia metsäretkiä ja riemukkaita hetkiä pulkkamäessä. Tämä valon määrä tekee ihmeitä mielelle ja jaksamiselle. Nyt vasta paikoitellen alkaa tuntua siltä, että alan saamaan omaa jaksamistani takaisin, mutta se on vaatinut oman elämäntilanteen tutkiskelua hieman laajemmin.
Monilla ihmisillä uuvuttava tekijä on oma työ. Itse en koe oman työni olevan merkittävä tekijä väsymykseeni, sillä en koe omaa työtäni millään tapaa raskaana. Mutta pidemmän pohdinnan jälkeen olen huomannut siinäkin olevan muutamia tekijöitä, jotka altistavat salakavalalle väsymykselle. Aina kun työ on intohimo, sitä lipuu helposti tekemään oman jaksamisen yli. Vaikka luulen lopettavani työt 16:00 kun suljen tietokoneen, ei minun työni lopu siihen. Huomaan melkein kaikkina iltoina esimerkiksi näpytteleväni kännykällä vastauksia viesteihin Instassa. Ei siksi koska minun täytyisi, vaan siksi koska haluan. Minusta se on ihanaa. Mutta se miten paljon se syö aikaa muusta on merkittävä. Puhutaan tunneista per päivä – vaan viesteihin vastaamisessa. Tiedän, että kukaan teistä ei odota vastausta heti, mutta silti itse haluan vastata mahdollisimman nopeasti. Tässä työssä varsinkin kun pitäisi opetella myös olemaan ilman sitä sinisenä hohkaavaa pikkuruutua.
Olen ymmärtänyt myös, että omalla alallani haaste on luovuuden ja kaupallisuuden ristituli. Sanotaan, että luovuuden pahimpia vihollisia on kiire. Luovaa ja mielekästä sisältöä pitäisi tuottaa jatkuvasti kovassa aikapaineessa. Tämä ala on hyvin nopeatempoinen – usein halutaan toteutuksia mahdollisimman pian. Olet itsesi projektipäällikkö – varmistat että kaikki tapahtuu ajallaan ja raportoit onnistumisesi tuloksia. Digimarkkinointi on siitä hienoa, että kaikki on mitattavissa. Sekin tuo luovuudelle oman paineensa. Minä olen ollut aina se ihminen, jolla on kiire. Kiire ei ole hyve vaan oire. Siitä olen opetellut eroon. Helpommin sanottu kuin tehty. Sanon entistä enemmän ei yhteistyöehdotuksille, vaikka onnekseni olen aina osannut sanoa myös ei. Tykkään työstäni ja olen siksi mielelläni tehnytkin kovaa tahtia töitä, koska myös nautin siitä, että minulla on monta rautaa tulessa. Olen luonnostani hyvä järjestelemään ja toimimaan tehokkaasti – siksi myös mielelläni käytän sitä hyväksi kaikilla elämän saroilla. Kun tähän vielä lisätään päälle oma luontainen vaativuuden tunnelukko sekä äärimmäinen tunnollisuus, kuluttaa se myös tehokkaasti.
Mutta minulla varmasti väsymyksen merkittävin tekijä on oma elämäntilanne kolmen aktiivisen lapsen äitinä. Nyt kun poikani ovat 4-, 6- ja 8-vuotiaita, alkaa paletti huomattavasti helpottamaan. Minulla on enemmän aikaa itselleni ja jopa tilaa huomata oma väsymys. Niin monta vuotta olen tottunut vain tekemään. Koko ajan on ollut pakko tehdä, koska minua tarvitaan. Pitää vaihtaa vaippa. Pitää syöttää soseet. Pitää katsoa ettei konttaamaan oppinut taapero keksi syödä maton nöyhtää ja tukehtua siihen. Pitää katsoa, ettei isoveli kiipeä sillä aikaa ikkunalaudalle ja yritä sukeltaa pääedellä parkettiin. Pitää pukea kolme lasta ulos ja taas pois kun kesken pukemisen tulee jollain hätä ja toinen karjuu miten tukehtuu kuumuuteen eteisessä sillä aikaa. Yht’äkkiä ei enää pidä tehdä kaikkea. Pojille tuntuu kehittyneen ihan terve itsesuojeluvaisto, he osaavat pukea itse itsensä, syödä itse ja tehdä jopa välipaloja itse. Nykyään minulla on usein molemmat kädet vapaina, mikä ei ole juuri kenenkään äidin tilanne kun lapset ovat alle kolmen. Hassua, että tuona aikana en ole tuntenut itseäni kovin väsyneeksi. Kai sitä on omat aivot ja keho virittyneet niin kovalle stressinsietotasolle, ettei jatkuva tekeminen minua haitannut. Kaikesta olen nauttinut, vaikka haipakkaa on pitänyt. Mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut väsymyksen hiipineen tykö takautuneesti.
Tähän samaan syssyyn pitkästä aikaa päivän asu kuva. Tosin pitäisi ehkä olla viikon asu kuva, koska olen asunut tässä asussa viime viikot. Olette tainneet nähdä sen jo pariin otteeseen IG-tarinoiden puolella.
Mutta tuo kaikki vuosien tekeminen on opettanut vahvan mallin josta on vaikea irtautua. Aivot etsivät ratkaisuiksi usein vanhoja tuttuja polkuja. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana minulle on kehittynyt hyvin vahva toimintamalli. On vaikeaa olla tekemättä koko ajan jotain. Tunnen huonoa omaa tuntoa jos “vain olen”, koska se on aikaa pois jostain “hyödyllisestä”. Tehokkuusajattelu on niin syvään iskostunut multitaskaaja mutsin aivonystyröihin ja liikeratoihin, että oravanpyörästä on vaikea päästä ulos. Kun lapset ovat päiväkodissa ja koulussa minulla on aina kova “kiire” saada kaikki tehtyä. Ystäväni huomautuksesta tajusin kysyä itseltäni miksi? Enää ei lapset ole sen ikäisiä etten voisi hoitaa asioita myös heidän ollessa kotona. Klassinen sanonta pitää ärsyttävän hyvin paikkansa: Työ ei tekemällä lopu. Miksi en siis tekisi asioita yksitellen, rauhassa ja ilman kiirettä? Ystäväni herätteli pohtimaan “Mitä on pahinta mitä voi tapahtua, jos jätät jotain tekemättä?” Enää ei ole kyse siitä, että silloin joku jäisi syöttämättä, toinen tukehtuisi mattonyhtään ja kolmas sukeltaisi sohvalta kokeilemaan parketin vastaanottokykyä päällään.
Onko sinullakin lapsia, jotka ovat kaikki yli 3-vuotiaita? Oletko huomannut samanlaista muutosta? Tuntuu, että nyt meillä on alkanut härdelli tasaantua. Enää koko ajan ei pidä tehdä. Rasitus tulee enemmänkin henkiseltä puolelta kun veljekset mielellään toistensa nappeja painelevat.:D Teinivuodet ovat taas toinen mahdollinen henkisesti raskas vaihe. :D Selvästi itselle uusi vaihe, joka vaatii omien toimintamallien säätämistä.