Matteus-vaikutus junioriurheilussa
29.2.2024Torstai pohdintaa muille sporttivanhemmille <3
Kolmen lapsemme ollessa intohimoisia futareita on monet junioriurheilun ilmiöt käyneet tutuksi. Tässä hieman pohdintaa junioreiden kilpamaailmasta ja syntymäkuukauden merkityksestä. Joukkueurheilussa kuten jalkapallossa ja jääkiekossa alkuvuonna syntyneet pelaajat monesti dominoivat, koska ovat usein kokonaisvaltaisesti kehittyneempiä. Tätä ilmiötä kutsutaan Matteus-efektiksi. Nimi tulee Matteuksen evankeliumista: ”Sillä niille, joilla jo on, annetaan yllin kyllin. Siltä, jolla ei ole mitään, sen sijaan otetaan loputkin.” Maa- ja kilpajoukkueisiin valikoituu alkuvuoden lapsia, jotka sitten saavat parempaa valmennusta, kovempaa pelikokemusta ja enemmän huomiota. Edut kasautuvat niille, joilla niitä on jo ennestään. Tämän ikäjakauman ilmiön olen huomannut myös omien poikieni akatemiajoukkueissa, eli ns. seuran junioreiden edustusjoukkueissa. Jokin aika sitten huvikseni vertasin muutaman pääkaupunkiseudun suurimman jalkapalloseuran juonioriedustusjoukkueiden syntymäpäiviä. On varsin yleistä, että näiden joukkueiden pelaajista 70-90% ovat syntyneet vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Ensimmäisellä neljänneksellä syntyneitä on joukkueesta usein jopa 50%. Melkoinen luku.
Onko alkuvuonna syntyneet sitten luontaisesti parempia urheilijoita? Eivät tietenkään. Me aikuiset olemme luoneet systeemin, joka pahimmillaan lannistaa loppuvuonna syntyneet lapset jo alkuunsa. Tällä hetkellä suomalaisessa jalkapallossa ja jääkiekossa ikäluokat jaetaan syntymävuoden mukaan. Saman ikäluokan sisällä on samana vuonna syntyneitä lapsia tammikuusta joulukuuhun. Jokainen lapsi kehittyy biologisesti omalla yksilöllisellä aikataulullaan. Lapsen kalenteri-ikä voi erota biologisesta iästä jopa neljä vuotta. Täten erot yhden kalenteri-ikäluokan sisällä voivat olla valtavia. Kun ruvetaan muodostamaan junioreiden edustus- ja kilpajoukkueita, ovat alkuvuoden lapset näissä lähes poikkeuksetta suuri enemmistö. Tämä Matteus-vaikutus on yleisesti tiedetty dominoiva ilmiö joukkueurheilussa. Silti ratkaisujen sijaan me ruokimme ilmiötä vuodesta toiseen. Itse ajattelen, että etenkin Suomen pienellä massalla meillä ei olisi tähän varaa. Hukkaammeko tällä systeemilllä puolet mahdollisesta potentiaalista?
Fyysiset erot tietysti tasoittuvat aikanaan, mutta se yleensä tapahtuu myöhemmin murrosiässä. Mutta ehdimmekö lannistaa myöhemmin kehittyvät jo ennen sitä?
Tanskassa on kai kokeiltu omia kilpa- ja maajoukkueita loppuvuonna syntyneille. Pitäisikö meidänkin?
Vai pitäisikö koko systeemiä arvioida uudestaan? Esimerkiksi Chelsean junioriedustusjoukkueet eivät ole sidottu yhdeksi kiinteäksi ikäluokaksi, vaan kulkevat nimellä U12, U11, U10 jne. Eli joukkueessa pelaa alle 12-vuotiaat, alle 11-vuotiaat ja alle 10-vuotiaat. Tässä mallissa joukkueen sisällä käy jatkuvasti rotaatio. Aina lapsen täyttäessä vuosia, hän siirtyy vanhempien joukkueeseen. Esim 11-vuotta täyttävä poika siirtyy sillä hetkellä u11 joukkueesta u12 joukkueeseen. Joukkue niin sanotusti elää läpi vuoden, mikä tarkoittaa, että pelaaja on välillä joukkueen nuorin ja välillä joukkueen vanhin rotaatiovaiheestaan riippuen. Voisi olettaa, että tämä kehittää myös nuoren pelaajan kognitiivisia taitoja: Mitä voin tehdä kun olen joukkueen pienin? Mitä voin tehdä nyt, kun olen joukkueen isoin? Voisiko tämä malli jotenkin toteutua Suomessakin, missä ei ole Chelsean kaltaisen Valioliigaseuran varoja takana, missä raha valuu alas eikä vanhempien pumppaamana ylös? Vai millaisia ratkaisuja voisimme luoda, joka tukisi innokkaimpien pelaajien liekkiä rakkaaseen lajiin?
Sillä välin kun palloittelemme ratkaisuja tähän yleisesti joukkueurheilussa tiedettyyn ilmiöön, muistetaan kannustaa ja motivoida lapsiamme harjoittelemaan monipuolisesti. Itseluottamuksella ja motivaatiolla on valtava merkitys urheilussa. Lopulta menestystä ennustaa eniten motivaatio, taito ja sinnikkyys, kuin juniorijoukkueissa saadut voitot. Siihen voimme vanhempinakin vaikutta tukemalla, kannustamalla ja pitämällä lajit nautittavina harrastuksina esimerkiksi pelaamalla lajeja yhdessä lapsen kanssa.
Vallitseva systeemi on kuitenkin erityisen palkitseva heille, ketkä pienestä koostaan huollimatta tai myöhäisen kehityksen vuoksi silti pystyvät sinnittelemään mukana, saavat hyvää valmennusta ja jaksavat itse tehdä omalla ajalla työtä. Se työ usein palkitaan kun fyysiset erot aikuisuuden kynnyksellä tasoittuvat. Tästä esimerkkinä meillä on yksi suomalaisen urheilun hetken suurimpia tähtiä – koripalloilija Lauri Markkanen.
Mikäli aihe kiinnostaa, suosittelen Malcolm Gladwellin kirjaa nimeltä “Kuka menestyy ja miksi.” Kirjassa valoitetaan ympäristön ja vallitsevien olosuhteiden merkitystä yksilön kehitykseen. Todella mielenkiitoista luettavaa.
Suosittelen lukemaan myös tämän Helsingin Sanomien artikkelin Lauri Markkasen matkasta koripallomaailman huipulle. Se sisältää paljon erinomaisia esimerkkejä olosuhteiden merkittävyydestä.