CATEGORIES

Ei niin mallikas maanantai

29.1.2018

Onko teilläkin ollut aikakausia, milloin tuntuu ettei ole oma itsensä? Minusta tuntuu, että olen viime aikoina ollut uupuneempi ja hajamielisempi. Olen yleensä melkoisen energinen ja hyvinkin järjestelmällinen, mutta nyt on tovin tuntunut ihan päinvastaiselta. Tänään esimerkiksi unohdin täysin hammaslääkärikäynnin. Vuosien saatossa olen onnistunut kehittämään itselleni pienoisen hammaslääkäripelonkin, mutta tämä ei ollut alitajuntani tepposia. Nyt vaan ei pysy kaikki ohjat käsissä ja unohtelen asiota. Muutama viikko sitten unohdin nimittäin erään sovitun haastattelunkin. Sydän pomppasi kurkkuun näillä molemmilla kerroilla kun perääni soitettiin ja kyseltiin olinko tulossa. Voi sitä hävetyksen määrää. Selitä nyt siinä sitten, etten normaalisti unohtele asioita ja olenkin yleensä hyvinkin oragnisoitunut. Vihaan antaa muiden odottaa itseäni. Aika on kallista, enkä halua hukata sitä muiltakaan.

hat JUICY COUTURE
knit MASSIMO DUTTI
leather pants ANDIATA basics / saatu
white shirt ANDIATA basic / saatu

En tiedä mikä minulla on, mutta tämä ei saa jatkua. Puhelimen piristyä pinkaisin paikalle siltä seisomalta nöyrien pahoitteluiden siivittämänä. Tiedättekö sanonnan “I’d rather arrive late than ugly”? Minä en voi mitenkään allekirjoittaa tuota sanontaa. Toivottavasti kukaan ei voi. Mielummin tulen tukka pystyssä ja vanhoissa verkkareissa kuin se, että annan jonkun odottaa minua. Tämä johtunee varmaan siitä, että oma elämä on nyt aika hektistä ja aikataulutan päiväni hyvin tarkasti. Toisaalta olen myös aina ollut täsmällinen. On minusta todella epäkohtealista olla kunnioittamatta muiden aikaa. Siksi pyrin aina olemaan ajoissa ja yleensä olenkin paikalla tasan sovittuun aikaan tai viisi minuuttia ennen. Harvemmin olen minuuttiakaan myöhässä. Se, että minä olen nyt parin viikon sisään antanut muiden odottaa minua on puistattavaa. Jostakin on varmaan karsittava, että saan paletin pidettyä kasassa. Tai ehkä olen vain uupunut vielä viime viikkojen sairastelusta?

Ps. Kiitos vielä hurjasti kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Olen ehtinyt jo muutamaan kymmeneen vastata, mutta kommenteissa odottaa vielä sata kommenttia lisää! <3 En ole halunnut julkaista niitä, sillä haluan vastata teille jokaiselle. On ollut niin älyttömän ihana lukea enemmän teistä. Kiitos kun annoitte aikaanne <3

Kuvat Kira Kosonen

22 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Karkkinen

    Kuulostaa tutulta! Itsekin ajattelin koko ajan, että kaikkihan joskus on väsyneitä tai että teen vain nämä muutama juttua ensin ja lepään sitten. Ehkä voisit vähentää postaustahtia, ottaa vaikka pari päivää ihan vain itsellesi tai muutoin järjestää itsellesi säännöllisesti “vapaata”? Vaikea juttu, kun lapset ovat vielä pieniä ja vievät paljon aikaa, vaikka toki mieluista heidän kanssaan onkin varmaan viettää aikaa.

    • Kiitos kovasti hei tästä. Minä laitan mietintämyssyn alle miten saisin vähän enemmän hetkiä vain olemiseen. Ei tätä jatkuvaa “lepään ihan just, lepään sitten kun olen tehnyt vaan tämän tämän ja tämän….”. Kiitos paljon myötäelämisestä <3

  • Katariina

    Hei Hanna?

    Voi miten arvostan, kun tuot esiin tälläisen inhimillisen aiheen, mutta monelle hyvinkin tutun. Meistä varmasti jokainen (itse mukaan lukien) eri elämäntilanteissa potee hajamielisyyttä ja unohtelee, kun stressikäyrä kiljuu punaisella ja monta rautaa on tulessa, mikä toisaalta on normaalia ja kertoo kai jotain siitä miten jaksamme vai jaksammeko?
    Muistan, kun luin miten mieli ja keho yrittää kertoa meille voinnistamme, kun maltamme pysähtyä ja uskallamme havaiten kuunnella. ?
    Toivon sinulle hurjasti tsemppiä ja armollisuutta itseäsi kohtaan, tarjoan virtuaalisen olkapään ja lähetän lämpimän halauksen❤?

    • Voi miten ihanasti osoitetti vertaistukea ja armollisuutta. Näitä lukiessa ihan eri tavalla alkaa miettiä, että tosiaan olen liian ankara itselle. Tämä oli inhimillinen erhe, sillä enhän missään niemssä tätä tahalleni tekisi. Juuri näin. Omaa jaksamista pitää välillä pysähtyä miettimään. Kiitos niin paljon todella lämmittävästä kommentista ja olkapäästä, joka tuntui olevan juuri tässä <3

  • Karkkinen

    Kuulostaa uupumuksen ensimmäisiltä oireilta. Nyt kannattaisi ottaa ihan kunnon aikalisä ja levätä. Itselläni oli samaa ja en tunnistanut oireita heti, mikä johtikin sitten pahaan uupumukseen.

    • Tiedätkö, mä mietin jo tuossa samaa… Muutama ystäväni on viime aikoina kirjoittanut uupumuksesta ja allekirjoitan aika monta kohtaa. Apua – mitenköhän tässä elämäntilanteessa otan kunnon aikalisän :O Jotenkin kuitenkin hassusti samalla mietin, että eihän tämä niin paha ole ja kaikki nyt ovat aika ajoin väsyneitä… :/ Kuulostaako tutulta? :/

      • Krisse

        Täällä myös yksi kuka kokenut pahimman uupumuksen/masennuksen. Kerronpa omaa tarinaani: Oireet alkoivat syksyllä jo.. fyysisiä oireita oli mm. Pahoinvointi/paniikkikohtauksen tapainen, unettomuutta, ärtyneisyys, asioiden unohtelu, ja monta kuukautta kestänyt elohiiri silmässä! Laitoin nämä pimeyden/vuodenajan piikkiin. Kunnes loppuvuodesta kun herätyskello soi, itkin. En olisi jaksanut nousta sängystä ylös. Itkin myös ajaessani töihin. Esitin iloista, mutta totuus oli jotain aivan muuta. Olin hermoraunio. Tätä kesti monta viikkoa.Viimein siskoni usutti minut lääkärin luo, jossa vain itkin ja annoin kaiken tulla. Sairaslomaa yli kk, nukahtamislääkkeitä, psykologiajat. Tunsin häpeää, eihän minulle jolla on ohjat aina käsissä voi käydä näin?! Olen aikaansaava ja tunnollinen töissä ja kotona. Annan itseni levätä aina “töiden jälkeen” ja niitähän riittää. (Olen hoitaja, 2 lasta) nyt suurin työ on päänsisällä.. keho alkaa voimaan paremmin mutta pää ei ole tullut vielä matkaan mukaan ? eli… kuuntele kehosi viestejä jos alkaa olla jotain “epämääräistä.” Kun äiti voi hyvin niin se vaikuttaa koko perheeseen ?

        • Hei kiitos ihan hurjasti kun jaoit oman tarinasi! Koska apua – tunnistan tuosta paljon itseäni. Juuri tuo “Teen vielä tämän – sitten lepään” on oikein klassikko :O Ja juuri tuo ajatus että “miten minä voin väsyä? Kaikkihan nyt väsyvät välillä. Ei tämä vakavaa ole”. Pitäisi olla herkempi kehon viesteille niin ei päädytä umpikujaan. Kiitos herättävästä viestistä. Vielä en koe että olisi asiat vaikeassa jamassa, mutta kohta voi olla jos en vähän paina jarrua… Kiitos vertaistuesta <3

  • Hanna, ihan sama tunne täällä! Niin raivostuttavaa, mutta toisaalta pakko kai antaa itselleen vähän armoa? Nämä vähäiset yöunet, pimeys jne. Onneksi mennään jo kohti kevättä! Halauksia!

    • No juurikin näin. Pakko kai antaa armoa, vaikka tiukka tässä tekeekin :/ Mutt aihana kuulla että muitakin samassa veneessä! <3

  • Maria ja Pojat

    Voi, minä niin tiedän! Olen itse aivan samanlainen – aina ajoissa, sillä tosiaankin, omaa ja toisten aikaa on syytä arvostaa ja pitää kiinni sovituista aikatauluista. Mutta. Toisen lapsen myötä olen muutaman kerran ollut läheltä piti tilanteessa, jotka tosin ovat korjaantuneet sillä, että vastapuoli on ollut itse reilusti myöhässä, jolloin minun minuutin yli saapumistani ei ole kukaan edes ollut noteeraamassa… Meidän lastenneuvolassa tuntuu, että myöhästyminen on enemmän sääntö kuin poikkeus ja varsinkin lasten kanssa se toistuva, pitkäkin, odottelu pistää välillä turhauttamaan oikein kunnolla, kun itse kuitenkin aina tekee kaikkensa järjestääkseen aikaa käynneille, ottaa töistä vapaata sen vuoksi ja pyrkii itse olemaan aina hyvissä ajoin jo hieman etukäteen paikalla.

    Satunnaiset unohdukset ja erehdykset ovat kuitenkin inhimillisiä, älä ruoski itseäsi niiden vuoksi, vaan yritä olla armollinen, itsellesikin. <3

    • Hei todella hyvä pointti… Koska kyllä noita on itsellekin käynyt. Olen niin täsmällinen aina että joissain kohtaa pitäisi jopa muistaa ollakin välillä myöhässä. Se on vain niin vaikeaa :D Mutta ihan validi pointti… Tosiaan pitäisi olla armollisempi. Jotenkin tämä on vaan itselle niin vierasta että hävettää. Mutta kaipa nyt jos joskus hyvin inhimillistä <3

  • Emma

    Hei,
    Tiedän tunteen hyvin! Olen itsekkin mielummin ajoissa kuin minuttiakaan myöhässä. Hermostun jos aikataulu menee tiukalle ja en voi olla varma että ehdinkö ajoissa vai muutaman minuutin myöhässä…
    Pärjäsin ennen lapsia ilman kalenteria ja muistin kaiken mitä oli tulossa sekä kaikki tapaamiset. Nyt kaksi lasta myöhemmin en edes muista omaa nimeäni ;D Tänään viimeksi unohdin avaimet ulos lähtiessä, niin vaan oli lystiä odotella 2v ja 2vk vanhojen lapsien kanssa avainta 1,5h… :)

    • IIIIIK! 1,5h. apua! ja aiiiiiiiivan sama homma. Hermostun heti jos aikataulu menee liian tiukille tai luulen etten ehdi ajoissa. Ja hitto mikä sama ongelma myös. Kaikki pakko kirjoittaa ylös tai unohdan takuuvarmasti :/ Joten high five ja toivotaan että tääkin vaihe menee ohi! :D

  • Voi, se on vaan inhimillistä. Ja elämää. Kun pitelee käsissään (välillä liiankin) monta lankaa, kaikkeen ei voi eikä tarvitse pystyä. Täytyy olla itselleen armollinen! Hyvin sä vedät (näin ulkopuolisen silmin)!

    • Kiitos paljon muistutuksesta <3 Sehän on juurikin näin. Välillä vaan ohjat tippuu kun on liikaa käsissä. Armollisuutta pitäisi olla itseään kohtaa tässä asiassa…

  • Haidi

    Mä olin ennen itse aina ajoissa, mutta nykyään olen tilabteesta riippuen ajoissa tai viimetingassa. Ja siis itsekin unohdin nyt toisen kerran elämässäni kampaaja ajan ja elämä sitä häpeän määrää! Onneksi olin kotona ja säntäsin kotivaatteissa ilman meikkiä kohti kampaajaa pikana :D ihan kamala tunne. Jotenkin ennen käytti kalenteria paljon tarkemmin ja nykyään saattaa unohtua jotain kirjata, mikä auheuttaa sen, että onkin aivan ulapalla omista menoista. Mikä on super epätyypillistä itselle kun olen muuten niin otganisaatio friikki! Mutta on tullut huomattua, että tämä menee jaksamisen mukaan, joten siellä varmasti flunssan jälkimeiningit vaikuttaa :)

    • Hei ihana kuulla Haidi että SINÄKIN tuskailet tämän kanssa. Ehkä tämä on siis vaan vaikea vaihe? koska ymmärrän niin hyvin jokaisen sanan mitä kirjoitat. Ihan kauhea fiilis.

      • Haidi

        Heh näinpä! varmastikkin vain aina välillä on elämässä sellaisia vaiheita, että joku niistä langoista karkaa hetkeksi :) yleensä tällöin on se suurin tarve siivota jokainen laatikko ja hylly kodista, kontrolloida jotain!

        • Ihan totta. MÄ siivosin eilen mun vaatekaapin joka oli huutanu sitä jo neljä vuotta :D

  • Jutta

    Täällä sama tuntuu että olen unohdellut asioita liikaakin viime aikoina :/ kuten esim tänään unohdin levyn aamupuuron jäljiltä päälle onneks ei tapahtunut mitään suurempaa eikä mikään syttynyt palamaan mutta kyllä sitä säikähti. Mutta pitää vaan vähentää asioita että langat pysyy käsissä. Ja samaa mieltä tuosta muiden ajan tuhlaamisesta ja pyrin oleen aina myös ajoissa :)

    • Hei apua täällä toinen joka säätänyt puuron knassa! On ollu pakko vaihtaa välillä keihumaitoon sillä on käynyt pari kertaa niin että tässä “multitaskaamalla” on unohtunut pitää maitoa silmällä ja tadaa- Kiehunut yli ja palanut pohjaan – niinkuin omat hermot :D Mutta onneksi tässä ei käynyt tosiaan sinulla pahemmin ja koti oli vielä ehjänä palatessasi! Nuo säikäyttää niin perinpohjaisesti.