Uutta ranteessa

Täytin viime lokakuussa kolmekymmentä vuotta. Merkkipäivää juhlittiin niin iloisen mukavissa merkeissä, että aamulla olo oli, kuin vähintään kuusikymppisellä… Perhe ja ystävät muistivat minua mitä huomaavaisimmilla ajatuksilla ja lahjoilla. Tyttöporukkalla juhlittiin tätä vielä toistamiseen viime lauantaina, kun olimme syntymäpäivälahjamatkallani Tallinnassa. Nautittiin hoidoista, istuttiin rauhassa (ilman “äitiiiii”-huutoja ja kädet vapaina vaipanvaihdosta niin, että pystyin antamaan jakamattoman huomion ystävilleni) muistellen menneitä kuuluvin naurun hörähdyksin sekä syötiin hyvin italialaisessa Bocca-ravintolassa. Meillä kaikilla on niin kiireiset vuodet käsillä, että tällaiset lahjat ovat parhaita. Kokonainen päivä yhteistä laatuaikaa. Kiitos tytöt huimasti, kun järjestitte <3

Mutta pyöreistä vuosista kulkee nykyään ranteessanikin kaunis muisto. Olen blogissakin maininnut, että tahtoisin panostaa kultaiseen rannerenkaaseen. Aitoon sellaiseen, joka olisi elinikäinen kaveri. Äitini muisti tämän ja antoi minulle lahjaksi hänen vanhan rannekorunsa…

Rannerengas on kerrassaan upea. Se sopii loistavasti yhteen vanhojen suosikkieni kanssa, joten käyttöaikaa se on saanut runsaasti. Ja mikä parasta, se on äitini vanha. Täten tunnearvokin on moninkertainen. Kiitos äiti vielä kerran. <3