CATEGORIES

enter search term

Hedelmällisyysahdistus

9.12.2018

*Kaupallisessa yhteistyössä Felicitas Mehiläisen kanssa*

Otin hiljattain osaa Felicitas Mehiläisen järjestämään paneelikeskusteluun, missä puhuttiin hedelmällisyysahdistuksesta. Keskustelussa oli lisäkseni Felicitas Mehiläisen lapsettomuuslääkärit Tiina Hakala-Ala-Pietilä sekä Tarja Olkinuora, tutkimusprofessori Mika Gissler (THL) sekä Anna Rotkirch Väestöliitosta. Ehkäisystä tiedetään tätä nykyä paljon, mutta miten paljon tiedämmekään omasta hedelmällisyydestä?

Tämä on aihe, mistä puhutaan harmittavan vähän. Ensisynnyttäjän keski-ikä nousee tasaiseen tahtiin kun lasten ”hankintaa” (kaikkihan me tiedämme, ettei lapsia vain hankita) lykätään yhä pidemmälle. Syitä tähän on monia. Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchin mukaan urapaineet ja usko lääketieteellisiin ratkaisuihin ovat naisilla yleisin syy, kun miehillä on sopivan kumppanin puuttuminen. Hän korostaa, että ei halua syyllistää naisia eikä aiheuttaa vääränlaista ahdistusta. Hän haluaa vain muistuttaa faktoista. Totuus on, että naisella hedelmällisyys laskee huomattavasti 35 ikävuoden jälkeen. Felicitas Mehiläisen lapsettomuuslääkäri Tarja Olkinuora huomautti, että mikäli naisella on olemassa perhehaaveita, mutta ei vielä sopivaa kumppania tai aika ei muuten ole oikea, tulisi munasoluja pakastaa viimeistään ennen 35 ikävuotta. Tilastot ovat synkää kuunneltavaa: 36-vuotiaana kymmenen munasolua pakastaneella naisella on vain noin 30 prosentin todennäköisyys synnyttää elävä lapsi niiden avulla. Munasolun pakastamisellakaan ei siis saada täyttä varmuutta siitä, että niistä syntyy lapsi.

Yksilönä tätä kaikkea kuunnellessa minullekin nousi ahdistus, vaikka olen kolmen lapsen äiti. Miltä tämä kaikki mahtaa tuntua 35 ikävuotta lähestyviltä naisilta kenellä ei vielä lapsia ole, mutta oma perhe on vielä haaveissa? Naisiin kohdistuu tänä päivänä niin valtavasti erilaisia paineita. Olemme kasvaneet siihen ajatukseen, että voimme saada kaiken. Ensin hoidetaan opiskelut, käydään vaihdossa näkemässä maailmaa, sitten lähdetään luomaan uraa ja lapset tulevat sitten joskus kun oma asema töissä on vakaa. Ongelma on, että työelämä ei juuri kannusta nuoria naisia lapsentekoon. Moni kokee, ettei uskalla jäädä äityslomalle. Oikeaa aikaa saada lapsia ei tunnu olevan. Varmaan myös siksi yhä useampi valitsee nyky-yhteiskunnassa tietoisen lapsettomuuden. Joka viides suomalainen nainen jää lapsettomaksi, näistä tosin moni ilman omaa tahtoaan. Suurimmassa vaarassa tilastollisesti ovat korkeasti koulutetut naiset.

Noin 15 prosentilla pariskunnista on jossain elämänsä vaiheessa vaikeuksia saada raskautta alulle. Kun biologinen kello tikittää ja lasta ei kuulu, se on yksi vaikeimpia asioita naisen elämässä. Läpi elämän on tehty kaikki, että lasta ei tulisi liian aikaisin. Sitten sopivan ajan tullen asia on yht’äkkiä niin järjettömän haastavaa. Moni pyörittelee erilaisia skenaarioita päässään ja miettii, että olenko tehnyt tämän itselleni? Odotinko liian pitkään? Käytinkö vääränlaista ehkäisyä? Syylliyys hiipii väistämättä. Lapsiasiat ovat niin äärimmäisen hauras ja arka aihe, mistä voi muodostua pahimmillaan läpi elämän kestävä kipukohta. Asian kanssa kamppailevat naiset jäävät liian usein yksin. Aihe muodostuu niin kipeäksi, ettei yksinkertaisesti ole voimia puhua asiasta ääneen. Lasta yrittävälle naiselle kuukautisten alkaminen on hetki, milloin voi olla vaikea yrittää pitää itseään edes kasassa. Tyhjyys ja suru muistuttavat olemassa olostaan joka kuukausi, vaikka sitä kuinka aktiivisesti yrittäisi työntää sivuun. Siksi hyvääkin tarkoittavat raskausutelut voivat satuttaa syvästi. Toiveet oman lapsen saannista ovat herkän hauraita. Niihin liittyy paljon epävarmuutta ja pelkoa.

“Lapsiasiat ovat niin äärimmäisen hauras ja arka aihe, josta voi muodostua pahimmillaan läpi elämän kestävä kipukohta.”

Sain esikoiseni vuonna 2012, milloin ensisynnyttäjän keski-ikä oli 28,5 vuotta. Olin itse keskivertoa hieman nuorempi, sillä olin juuri täyttämässä 28 vuotta. Vaikka sain esikoiseni tilastollisesti yleiseen aikaan, ei se meillekään ollut itsestäänselvyys. Ehdimme yrittää esikoistamme melkein kahden vuoden ajan, jonka sisään mahtui karvaitakin pettymyksiä ja synkkiä hetkiä. Kun saimme esikoisemme, oli se minulle sekä miehelleni maailman onnellisin hetki. Tilastot tuntuvat muutenkin tukevan hyvin omaa kokemustani. Toinen ja kolmas lapsi tulivat nopeasti perään. Uusimpien tutkimusten mukaan nainen on hedelmällisimmillään 30-35-vuotiaana, erityisesti jos alla on aikaisempi raskaus. Meillä siis kävi onnellisesti, sillä sekundäärinenkin lapsettomuus on myös suhteellisen yleistä. Tänä päivänä meillä on ne kolme lasta, mistä aina varovaisesti haaveilimme. Vasta nyt itselläkin on enemmän voimia puhua näistä asioista ääneen.
 

Kokemuksesta tiedän, että nämä asiat ovat herkästi liian arkoja tai kipeitä esiin tuotavaksi. Me olemme kaikki erilaisia, mutta omakohtaisesti olen kokenut, että vaikeista asioista puhuminen on helpottanut suuresti omaa oloa. Kiitän siitä omaa ystäväpiiriä, missä on voinut hyvin avoimesti jakaa tunteitaan saamalla asiaan lämmintä tukea. Vertaistuki on ollut korvaamaton asia. Huoli hedelmällisyydestä sekä lasten saannin haasteet ovat erittäin yleinen asia, mutta silti niistä vaietaan. Ne eivät saisi olla tabu, sillä oikea-aikainen tieto omaan hedelmällisyysterveyteen vaikuttavista tekijöistä ja hedelmällisyyden mahdollisuuksista vähentää huomattavasti ahdistusta. Siksi omaltakin osalta haluan puhua näistä asioista enemmän. On tärkeää levittää tietoa, mutta samalla yhtä tärkeää osoittaa inhimillistä ymmärrystä ihmisten erilaisiin tilanteisiin. On ihan yhtä normaalia haluta äidiksi jo nuorena aikuisena. On ihan yhtä normaalia rakentaa ensin omaa uraa ja yrittää lasta taloudellisesti vakaampana aikana. On ihan yhtä normaalia valita lapseton elämä. Näitä asioita ei saisi arvottaa. Kunnioitetaan jokaisen omaa päätöstä.

#henkilökohtuisesti

Älä kysele. Anna kertoa.

Tähän tähtää myös Felicitas Mehiläisen #henkilökohtuisesti-kampanja. Hedelmällisyysasiat ovat jokaisen henkilökohtainen asia, joita tulisi kunnioittaa – ei arvottaa. Älä utele toisen tilanteesta, vaan anna toiselle vapaus kertoa kun hän kokee ajan sille sopivaksi. Olin äärimmäisen otettu kun Felicitas Mehiläinen lähestyi minua tämän yhteistyön tiimoilta. Aihe on minulla hyvin lähellä sydäntä ja koen sen hyvin tärkeäksi. Kirjoitin aikanaan “Odota aina yhdeksän kuukautta“-postauksen, joka on yksi blogihistoriani pidetyimmistä kirjoituksista tänäkin päivänä. Tästä aiheesta tulisi puhua lämpimällä kunnioituksella ja herkällä huomaavaisuudella vieläkin enemmän. Ikäväksemme valtaosa sukukypsässä iässä olevista naisista on kohdannut joskus epämiellyttäviä raskausuteluita. Toivon, että nyt kun itselläni on voimia asian käsittelyyn, voin auttaa sitä kautta niitä, keillä ei nyt siihen voimia ole. Raskausutelut ovat usein tarkoitettu pelkästään hyväntahtoisiksi. Moni ei ymmärrä mikä niissä on väärin. Toivon, että julkisella keskustelulla voidaan tuoda valoa siihen, miksi ne saattavat myös satuttaa syvästi.
 
 
Mikäli sinä painit tällä hetkellä hedelmällisyysahdistuksen pyröteissä, toivon kunnioittavan julkisen keskustelun tuovan siihen helpotusta ja vertaistukea. Tätä nykyä hedelmällisyysterveydestä tiedetään paljon enemmän ja toivon tiedon helpottavan monen ahdistusta. Hedelmällisyysterveyden selvittämisessä saavutettiin yksi virstanpylväs, sillä markkinoille saapui hiljattain uusi Fertify*-geenitesti. Testillä voidaan arvioida riski ennenaikaisen munasarjatoiminnan hiipumiseen ja varhaisiin vaihdevuosiin. Fertiliteettitesti on ainoa olemassa oleva keino ennustaa naisen tulevaa hedelmällisyyden tilaa. Kaikki aiemmin käytetyt testit voivat todeta vasta muuttuneen tilanteen, mutta uuden testin avulla on mahdollista selvittää riski jo ennakkoon. Tämä on arvokas apu myös silloin, kun harkitaan munasolujen pakastamista myöhempää käyttöä varten, kertoo Felicitas Mehiläisen lapsettomuuslääkäri Tarja Olkinuora.
 
Joten te kaikki, jotka painitte hedelmällisyyskysymysten kanssa: puhukaa siitä ääneen, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Oman ystäväpiirin lisäksi kääntykää rohkeasti asiantuntija- tai lapsettomuuslääkärin puoleen ja hankkikaa lisätietoa selvittämällä oma tilanteenne. Hedelmällisyysterveys on aihe, mistä pitäisi puhua paljon enemmän.

Kuvat: Niki Strbian

46 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • M
    20.12.2018 - 14:25

    Kiitos tärkeän aiheen nostamisesta keskusteluun, varsinkin ymmärtämisen ja hienotunteisuuden näkökulmasta. Aihe on itsellenikin varsin tuttu kun kärsimme lapsettomuudesta vuosikausia. Muutama vuosi yritystä oli takana ennen hoitoihin hakeutumista ja niissäkin muutamia vuosia vierähti. Olin jossain määrin varautunut hoitojen rankkuuteen, mutta kyllä se tunteiden vuoristorata pääsi silti yllättämään. Lapsettomuus tuntuu varsin kipeältä ja epäonnistumisen tunne valtaa helposti mielen niin, ettei kavereitakaan jaksa aina nähdä. Elämä pyörii hoitojen lääkärikäyntien ja pistosaikataulujen ympärillä ja kun omien ajatusten ja tuntemusten kanssa on jo vaikeaa kestää kartalla, ei läheistenkään ihmisten kanssa keskustelu ole ihan ensimmäisenä mielessä. Vähiten siinä kohtaa kaipaa ajattelemattomia kommentteja siitä, että älä stressaa, kyllä ne muutkin ovat lapsia saaneet heti kun ovat lopettaneet stressaamisen. Jos joku onnistuu läpikäymään lapsettomuushoitoja stressaamatta, niin saa ilmoittautua. Aihe on niin arka, kipeä ja henkisesti rankka, että ei siinä stressaamatta voi olla. Ja varsinkin yksityisellä puolella laskut nousevat hetkessä tuhansiin euroihin, ja jokainen epäonnistuminen kirpaisee sydämen lisäksi myös kukkarossa.

    Olen itse kokenut, että lapsettomuudesta utelu ja ajattelemattomat heitot ovat jossain määrin sidonnaisia ikäluokkaankin. Omilta kavereilta harvemmin typeriä kommentteja kuulee, asiassa on ehkä ounasteltu olevan ongelmia ja hienotunteisesti kyselyt ja kommentit on jätetty heittämättä. Vähän vanhemmat ihmiset taas ovat hanakampia töksäyttelemään kaikenlaista, josta helposti pahoittaa mielensä. Onneksi esim. omat vanhemmat eivät ole udelleet tai painostaneet millään tavalla. Naapurit ym. tutut ovatkin sitten oma lukunsa. Liekö vanhempi polvi sitten pistää pahan kiertämään, jos ovat joutuneet itsekin moisten uteluiden ja heittojen kohteeksi.

    Aiheesta keskusteleminen olisi tärkeää, mutta lapsettomuus on niin henkilökohtainen asia, että ei se aina helppoa ole. Jos asiasta uskaltautuu puhumaan, vaarana on se, että keskustelukumppani ei ymmärrä asian herkkyyttä ollenkaan ja peilataan tilannetta vaan omiin helposti alkaneisiin raskauksiin.
    Tai sitten oletetaan lääketieteen tekevän ihmeitä kaikille (mikä ei valitettavasti pidä paikkaansa) tai tarjotaan automaattisesti ratkaisuna esim. adoptiota. Aikamoisen matkan joutuu kulkemaan, että on valmis luopumaan oman biologisen lapsen toivosta. Tietoisuus hedelmällisyydestä eri ikäisenä on toki asia, jota toivoisi nostettavan enemmän esille. Ehkäisystä puhutaan paljon, mutta se toinenkin puoli saisi saada enemmän huomiota.

    Omalla kohdalla pitkä ja kivinen tie laittoi moneen kertaan miettimään sitä vaihtoehtoa, että lasta ei ikinä koskaan saada. Muiden raskausuutiset tuntuivat siinä kohtaa todella pahalta ja välillä oli vaikeaa olla iloinen toisten puolesta. Lääkärien mielestä perusongelma omassa kierrossa saatiin hyvin korjattua ja mitään muita ongelmia ei ollut tiedossa. Hieman järeämpien keinojen kanssa raskaus viimein saatiin alulle ja mikäli kaikki menee hyvin, saadaan keväällä pieni kauan odotettu käärö meillekin. Lapsettomuuden kokemus silti on ollut niin voimakas, että en usko sen häviävän helposti, ehkä se seuraa mukana aina. Edelleen lapsettomuudesta puhuminen saa kyyneleet silmiin ja on vaikeaa luottaa kaiken menevän hyvin. Kirjoitit mielestäni hyvin, ettei pitäisi kysellä, vaan antaa ihmisten kertoa. Niin lapsettomudesta kuin raskaudestakin. Pitkän lapsettomuuden jälkeen raskaana oleminen on hämmentävää ja pelottavaa. Lapsettomuus ei niin vain unohdu eikä oma oma raskauskaan ole vapaata riistaa muille. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, että muita ja muiden päätöksiä tulisi kunnioittaa. Myös sen suhteen mitä kaikkia asioita haluaa muille jakaa ja mitä pitää itsellään.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      21.12.2018 - 08:46

      Kyyneleet tästä tuli <3 Kiitos niin suuresti ison ja vaikean asian jakamisesta. Toivottavasti tämä avasi jollekin niitä tuntemuksia, jotka moni lapsettomuudesta kärsinyt voi allekirjoittaa. Kuvailit niin monia sellaisia hetkiä, mitkä saavat minullakin ihokarvat nousemaan ja kyyneleet herkistymään poskille. Olen valtavan iloinen puolestanne ja toivottavasti saan kuulla teidän perheonnesta keväällä <3

      Reply
  • Katariina
    13.12.2018 - 10:45

    Tärkeä aihe, kiitos kirjoituksesta.
    Me yritimme saada vauvaa 5 vuotta ja haaveenamme perhe on ollut paljon kauemmin. Takana on 3 ivf-hoitoa ulkomailla, missä asumme, sekä kaksi Suomessa. Tämä viimeinen sitten onnistui ja nyt olen raskaana, 15. viikko menossa. Siirryimme Suomeen, koska petyimme niin pahasti klinikkaan täällä. Herra professori tohtori luuli ilmeisesti olevansa jumalasta seuraava ja ilmeisesti koki sen henkilökohtaisena loukkauksena, kun en tullut raskaaksi. Lisää tutkimuksia hän ei tosin ollut valmis tekemään, eikä muuttamaan yhtään mitään. Sen kolmannen hoidon jälkeen olimme todella masentuneita. Onneksi meillä oli (ja on edelleen) toisemme ja niin hyvä ja avoin suhde. Lisäksi olemme olleet hoitojen aloittamisesta asti aika avoimia ongelmien suhteen perheidemme ja ystäviemme kanssa. Luulen, että siihen vaikutti myös se, että pari ystäväpariskuntaamme oli kärsinyt samojen ongelmien kanssa, kuin myös se, että erityisesti minä olen muutenkin aika avoin ihminen. Eli persoona vaikuttaa varmasti myös siihen miten pystyy asioista puhumaan.

    Kolmannen pettymyksen jälkeen ystäväni painostuksesta varasimme puhelinajan Suomeen klinikalle, jossa ystävämme olivat käyneet. Jo puhelu lääkärin kanssa toi uutta toivoa. Ihmiset klinikalla olivat kaikki niin mahtavia, että itku pääsi, kun ensimmäisen kerran siellä kävin. Ja kyyneleet valuvat taas, kun sitä muistelen. Se oli jotain niin erilaista, mitä olimme kokeneet. Lääkäri oli erittäin positiivinen ja ehdotti yhtä lisätutkimusta. Teimme tutkimuksen ja tulos oli se, että ilmeisesti kohtiin on valmis liian aikaisin alkioihini nähden. Eli alkiot vain piti ajoittaa kohtuun oikein. Kun ensimmäinen kerta ei heti Suomessa kuitenkaan onnistunut lannisti se jälleen aika paljon. Lääkäri ja hoitajat kuitenkin kannustivat jatkamaan ja lääkäri lisäsi yhden lääkkeen mukaan. Niinpä se sitten vihdoin onnistui, eikä sitä oikein voi vieläkään uskoa todeksi, vaikka pieni on jo muutaman kerran ultrassa nähty.

    Ilman ystäviäni ja sitä, että kerroin asiasta heille, emme välttämättä olisi lähteneet Suomeen. Asumme siis edelleen ulkomailla, eli ei ole ollut ihan yksinkertaisin, eikä halvin prosessi. Ilman toisiamme ja ystäviämme emme olisi siis tässä.

    Emme ihan hirveästi onneksi ole joutuneet kokemaan uteluita. Ehkä siksi, että muutimme aika pian häidemme jälkeen pois Suomesta ja lähipiirille aloimme myös olla aika avoimia asiasta. Ainostaan yksi kaverini painosti meitä tekemään lapsia jo ennen kuin olimme siihen valmiita. Hänellä oli itsellään takana keskemeno ja lapsettomuutta, mutta onneksi kuitenkin sen jälkeen myös ihana lapsi. Silloin kuitenkin päätin, että en tee vastaavaa ikinä kenellekään, jos päädyn samaan tilanteeseen, vaikka ymmärsinkin, että hän olisi vain halunnut ehkä auttaa. Tämä sama kaveri myös sanoi kolmannen hoidon jälkeen, että tietää tarkalleen miltä minusta tuntuu. Siinä epätoivossa tuo tuntui jopa todella vähättelevältä. Enkä siis missään nimessä tarkoita, että hänen surunsa olisi ollut jotain vähemmän kuin minun, vaan ennemminkin sitä, että kokemuksemme olivat täysin erilaisia, eikä mielestäni kukaan missään tilanteessa voi sanoa toiselle tietävänsä tasan miltä toisesta tuntuu. Tästä opin siis myös sen, että tietäminen ei välttämättä ole aina mahdollista, mutta yritys ymmärtää edes vähän tilannetta voi olla paljon lohdullisempaa.

    Huh. Pahoittelen, taisi tulla todella pitkä vuodatus. Asia on aika lähellä juuri tällä hetkellä.. Näiden muutamien raskaiden vuosien jälkeen olemme päättäneet, että ensi vuodesta tulee kaikin puolin parempi. :)

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      15.12.2018 - 11:21

      Kiitos niin paljon tästä kauniista viestistä ja siitä, että uskalsit kertoa oman kokemuksesi. Tämä on niin tärkeää, että ihmiset voivat konkreettisesti lukea tosi tarinoita ja houmata, kuinka jokainen tarina on uniikki. Kuinka syvältä nämä asiat satuttavat. Kuinka hauraan herkkä lapsitoive on. Miten se tunne elää ja miten suureksi asia muotoutuu. Olen todella onnellinen puolestanne ja toit esiin erinomaisen pointin, minkä itsekin olen lähipiirissäni kokenut. Joskus se ratkaiseva tekijä tulee kun vaihtaa lääkäriä! Eri asiat toimivat eri ihmisillä eri lailla. Toisella eri lähestymistapa toimii paremmin kuin toisella. Ja henkilökemiatkin ovat yllättävän iso juttu. Joten ihanaa, että löysitte mahtavan lääkärin ja sitä myötä teidän unelma on toteutumassa <3

      Reply
  • Pepe
    11.12.2018 - 23:04

    Meidän lapsi- ja lapsettomuustarina sai alkunsa noin 24 vuotta sitten kun avioiduttiin ja alettiin ehkä sivuajatuksessa miettiä perhettä. Oman kiertoni ja sen puutteet kuitenkin tunsin, joten etukäteen jo ajattelimme että raskautuminen ei välttämättä ole helppoa…kuitenkin vasta kolmen vuoden jälkeen hakeuduimme tutkimuksiin ja hoitoihin Väestöliittoon, jossa vierähtikin sitten seuraavat kolme vuotta kunnes ensimmäinen poikanen näki päivänvalon. Tuosta hetkestä on tänään tarkalleen 18 vuotta, mutta enpä koskaan unohda niitä fiiliksiä. En koskaan. Muistan sen päivän sään, omat ajatukset, ensimmäiset hetket kolmihenkisenä perheenä, kaiken.
    Lääkärini sanoi silloin että ongelmasi on niin vaikea, ettet varmastikaan tule raskaaksi omin avuin joten palataan asiaan kun olette valmiit – vaan kuinkas sitten kävikään :), esikoisen ollessa 1v3kk tajusin että hei jotain on nyt muuttunut, ja todentotta lasketuksi ajaksi tuli päivälleen sama kuin ensimmäisen kanssa mutta kahden vuoden päähän! Toinen lapsemme, nyt tytär, täyttää siis viikon päästä 16. Ihmiskroppa on uskomaton, ei sitä lääkärikään niin tunne että varmaksi voi mitään sanoa, ja Luojan kättentöihin minäkin uskon. Kolmas jysäri tuli kun kakkonen oli vain puolivuotias, eli ikäeroa heille tuli vain reilu vuosi. Kolmannen jälkeenkin oli vielä olo, että eipä perheemme ole vielä täydellinen, ja 2v9kk päästä saimme neljännen poikasen, toisen tyttäremme. Pahnanpohjimmainen, viides lapsemme sitten tuosta 2,5vuoden päästä – eli saimme kahdeksan vuoden sisään 5 lasta, vaikka tosiaan alku oli hyvin hidasta ja hankalaa saada sitä ensimmäistäkään ♥️
    Onneksemme lapset ovat olleet helppoja ja hyviä nukkumaan, siinä varmasti syy miksi heitä on niin monta :). Olemme matkustelleet paljon yhdessä, asuneet ulkomaillakin.
    Minun pelastukseni on lienee ollut avoimuus, en kokenut lapsettomuutta ahdistavana enkä herkkänäkään asiana – paitsi kun ihan ensimmäinen raskauteni päätyi varhaiseen keskenmenoon, joka kyllä sai kyyneleet virtaamaan ja sielun soimaan surusäveliä – olen aina puhunut ja kertonut kaikille ennenkuin kukaan on edes kerennyt mitään kysyä :). Ainoan negatiivisen hetken muistan, kun tuo kolmas poikanen oli juuri syntynyt ja menin lasten kanssa puistoon niin puistotuttavat kysyivät ensimmäiseksi että tuleeko vielä lisää? Kuka sellaista miettii vielä siinä vaiheessa kun on imetys- ja jälkivuodot pahimmillaan – että antakaa mun toipua ja iloita tästä vauvasta ja hetkestä. Ja mitä se teille ylipäätään kuuluu mikä suunnitelma meillä on, ja onko sitä edes!
    Mutta näin. Kiitos elämälle!

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      12.12.2018 - 08:39

      Herkistyin täysin <3 Ihana kuulla, että teillä oli näin onnellinen lopputulema! <3 Kiitos valtavasti kun jaoit tarinasi ja sillä autat muita antamalla vertaistukea ja esittämällä mikä näissä uteluissa voi satuttaa. Kiitos <3 Hyvää joulu teidän perheelle <3

      Reply
  • mymmeli
    11.12.2018 - 22:08

    Meillä esikoista yritettiin reilu kaksi vuotta ja hän syntyi hoidoilla. Raskausutelut todella satuttivat ja välillä teki kyllä mieli kertoa esim. juuri käydystä inseminaatiosta tai munasolujen keräyksestä, ajoitetuista yhdynnöistä yms. Olisihan niillä saanut toisen hiljaiseksi mutta onneksi sain aina pidettyä suuni kiinni.
    Toista lasta jouduimme myös tekemällä tekemään reilun vuoden. Vaikka lähipiirimme tiesi että esikoisemme ei tullut helposti, he silti aloittivat painostuksen toisesta lapsesta esikoisen ollessa vajaan vuoden. Se tuntui ehkäpä kaikista pahimmalta.

    Jälkeenpäin ajateltuna muistan kuinka masentunut, turhautunut ja häpeissäni olin. Koin epäonnistuvani naisena jokainen kuukausi, kun en raskautunutkaan. Pahinta oli, että ajatus omasta perheestä, joka oli aina ollut suurin unelmani ei ehkä koskaan toteutuisi. Tuntuu, että lapsettomuus oli ainoa asia, jota olen miettinyt noina vuosina, kaikki pyöri sen ympärillä.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      12.12.2018 - 08:40

      Kiitos valtavasti kun jaoit tarinasi! Minä herkistelen täällä nyt ihan kunnolla. IHanaa kuulla, että teillä kävi hyvin ja iso kiitos siitä, että valotat osaltasi mikä näissä uteluissa saattaa satuttaa. Tuttuja ajatuskia <3 Ihanaa joulunodotusta sinne <3

      Reply
  • Minttu
    11.12.2018 - 10:38

    Kiitos tärkeästä tekstistä. Koen todella tärkeäksi, että ihmiset ymmärtäisivät, miten paljon utelut lapsista voivat satuttaa. Itsekin olen saanut kuulla niistä osani, onneksi näin 35-vuotiaana kyselyt ovat jo harvassa. Toisille sopii avoimuus, me olemme valinneet puolisoni kanssa, että puhumme asiasta vain kaikkein lähimpien kanssa. Olemme kokeneet sen meille juuri hyväksi. Vuosien lapsettomuus ja siihen liittyvät pettymykset ovat lujittaneet suhdettamme, mutta ymmärrän hyvin, miten jossain vaiheessa tuntuu paremmalta luovuttaa.

    Ajatukseni lasten saamisesta ovat ristiriitaiset, sillä taustalla on vuosien lapsettomuus, lapsen saaminen ja nopea menetys. Olemme puolisoni kanssa olleet jo vuosia adoptioprosessissa, jonka kestosta ei ole tietystikään mitään varmuutta, vain keskiarvoja odotusajoista. Suhtautumiseni odotukseen on tällä hetkellä kyllästyneen kyyninen. Tätä ei pidä ymmärtää väärin, sillä lausahduksessa on mukana pilkahdus sysimustaa huumoria. Se helpottaa yllättävän paljon. Välillä lapsitoive on mielessä monta kertaa päivässä, toisinaan menee viikkokin, etten edes ajattele asiaa. En ole menettänyt toivoani perheenlisäyksestä, mutta olen myös realisti. Biologista lasta meille ei enää tule, se ei ole mahdollista. Asiaan on ollut aikaa totutella jo vuosia, joten se tuntuisi jopa “oudolta”, niin luonnolliseksi adoptio-odotus on muodostunut.

    Monella tarinalla on onnellinen loppu pitkänkin ajan jälkeen, mutta mielestäni on hyvä tuoda myös esille, että aina kaikki ei pääty toivotusti tai onnellisesti. Silti suurenkin surun kanssa oppii elämään. Se jättää syvän jäljen, mutta elämä jatkuu. Kokemukset ovat muuttaneet minua, mutta toki olisin pärjännyt ilman näitäkin elämänkokemuksia. Ne ovat kuitenkin osa minua ja meitä, ja mieli on enimmäkseen levollinen. Elämässä on paljon merkityksellisiä asioita, vaikka niitä ei aina itkuisten silmien läpi huomaakaan.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      12.12.2018 - 08:42

      Kiitos ihan valtavasti tästä viestistä ja siitä, että jaoit tarinasi. Kyllä, erittäin tärkeää <3 Kiitos, että osaltasi annat vertaistukea muille sekä valotat syitä siihen, mikä saattaa kyselyissä satuttaa. Toinen kummipojistamme on adoptoitu ja sitä kautta nähneet myös läheltä adoptioprosessin ja sen monimutkaiset koukerot. Toivon, että odotuksenne päättyy pian <3

      Reply
  • Maria
    10.12.2018 - 22:17

    Kiitos kirjoituksesta! Se oli ihanan lämpimästi ja herkästi kirjoitettu. Se herätti minussa kipeitäkin muistoja tunteista, joita kävin läpi, kun yritimme saada lasta. Meille kävi kuitenkin niin hyvin, että saimme lapsen monen vuoden yrittämisen ja lopulta lapsettomuushoitojen jälkeen. Yritimme lasta ensin muutaman vuoden ja sitten menin ihan muissa asioissa lääkärille, joka on myös lapsettomuuslääkäri. Aloimme puhua lapsettomuudesta ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen, että hän ehdotti, että voisimme kokeilla lapsettomuushoitoja. Olin silloin vähän alle 40-vuotias. Tutkimuksissa ei löydetty lapsettomuudelle mitään erityistä syytä. Oli tavallaan helpottavaa, että ei ollut ainakaan mitään sellaista, joka selkeästi vaikeuttaisi tilannetta. Minulla oli kuitenkin ollut aikaisemmin endometrioosia ja pelkäsin, että sitä olisi vielä mutta lääkäri ei pitänyt sitä todennäköisenä. Odottaminen kuukausi toisensa jälkeen tuntui raskaalta mutta lääkäri oli ihanan positiivinen koko ajan ja loi meihin toivoa. Minulla oli myös onni, että sain puhua kaikesta ystäväni kanssa, joka on käynyt läpi samanlaisia asioita. Muille en uskaltanut puhua, koska pelkäsin, että minulle tulee lisää stressiä mutta oli hyvä, että pystyin jakamaan ajatuksia ystäväni kanssa. Meille kävi lopulta niin onnellisesti, että tulin raskaaksi jokin aika hoitojen aloittamisen jälkeen. Vieläkin ihmettelen lähes päivittäin, että onko tämä todella mahdollista, että meillä on tällainen pieni. Olen niin kiitollinen. Halusin tällä kirjoituksella vain sanoa, että olen kiitollinen, että kirjoitit aiheesta ja kerroit kokemuksistasi. Olisi tärkeää, että ihmiset muistaisivat, että tällaiset asiat ovat todella herkkiä. Ei voi koskaan tietää, mitä joku voi käydä läpi. Olen kiitollinen myös lääkäreille, jotka tekevät tärkeää työtä ja yrittävät auttaa. Haluaisin myös välittää toivoa ja voimia niille, jotka tällä hetkellä kamppailevat näiden asioiden kanssa <3

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      12.12.2018 - 08:43

      Miten tuttuja tunteita ja tunnistettavia hetkiä <3 Kiitos kun jaoit tarinasi! <3 Se varmasti auttaa monia vertaistuellaan ja tuo valoa siihen mikä näissä uteluissa voi satuttaa. Kiitos - olen niin iloinen, että teilläkin oli onnellinen loppu <3

      Reply
  • Sara Pylvänäinen
    10.12.2018 - 21:23

    Ihana teksti! Tuntuu että jokaisen tulisi lukea tämä ajatuksella.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      12.12.2018 - 08:44

      Kiitos <3

      Reply
  • Hanna
    10.12.2018 - 19:51

    Upeat kuvat!! Pysäyttävät.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      12.12.2018 - 08:44

      Kiitos niistä Nikille <3

      Reply
  • emmms
    10.12.2018 - 14:32

    Itse olen näistä vastaavista keskusteluista aina hieman hämilläni. Ymmärrän toki sen, että lastensaamisesta kyseleminen esimerkiksi työpaikalla on epäkohteliasta ja en ikinä menisi tuntemattomilta/puolituttavilta tällaisista kyselemään. Sen sijaan hyvien ystävien kohdalla tilanne on mielestäni eri. Me suomalaiset emme useinkaan ole kovin hyviä puhumaan vaikeista asioista, vaikka se yleensä helpottaa surua/tuskaa edes hiukan. Siksi pyrin kyselemään ystäviltäni myös asiosita, jotka tiedän heille vaikeiksi, koska uskon sen auttavan. (Kunnioitan toki sitä, jos ystävä suoraan sanoo, ettei halua jostain aiheesta puhua.) Tämän vuoksi myös lastensaamisesta kysyminen hyviltä ystäviltä ei ole mielestäni väärin. Tosin, en itse ole kokenut lapsettomuutta, joten en ehkä osaa ottaa jotain seikkaa tässä huomioon?

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      12.12.2018 - 08:49

      Kiitos kovasti kun toit esiin tämän hyväntahtoisen halun olla osana ystävän hätää ja sitä kautta toivoa saada valoa mikä niissä satuttaa!
      Ja kyllä, ihmiset ovat hyvin erilaisia. Toinen haluaa puhua, toinen vaieta. On tärkeää keskustella aiheesta hyvän ystävän kanssa, mitä he toivovat ja mennä sen mukaan. Sen takia myös moni haluaa olla aiheesta puhumatta, koska psyykkeellä on valtava vaikutus kehoomme. MOni saattaa kokea, että asiasta kysely saattaa muodostua painostavaksi, minkä takia ei halua puhua siitä ettei se vaikuta omaan jaksamiseen. Näiden kanssa painiva kun todennäköisesti miettii asiaa melkein päivittäin. Täten kun näkee ystäviä, voi olla että haluaa ystävien kanssa hengähyshetken aiheesta, että jaksaa taas eteenpäin kun saa ajatukset edes toviksi suunnattua muualle. Mutta tosiaan erinomainen pointti siinä, että omien läheisten ja hyvien ystävien kanssa aiheesta kannattaa keskustella ja kysyä suoraan. Miten haluaisit käsitellä asiaa? Onko ok että kysyn välillä miten tämän asian tiimoilta voit? Vai haluatko kertoa itse? <3

      Reply
  • Sandy
    10.12.2018 - 13:10

    Uskon monen olevan todella kiitollinen, kun puhut näin tärkeästä asiasta. Osaat kirjoittaa hienosti vaikeistakin asioista.

    Minä olen sinun ikäisesi lapseton sinkkunainen. En koskaan ole ajatellut niin että varmasti ennen pitkää saisin lapsia, ja edelleen olen sitä mieltä että voin elää onnellisen elämän ilmankin. Mutta tottakai viime vuodet olen miettinyt asiaa paljon, sillä ikää tulee koko ajan lisää. On kyllä hieman surullista, kun en löydä elämääni edes miestä, jonka kanssa haluaisin lapsen. Tämä taitaa valitettavasti olla nykypäivää myös monella muulla ikäisillämme. Satuttaa kuulla kommentteja tyyliin “ehkä sun kannattaisi laskea rimaa”. En haaveile mistään prinssi Harrysta, mutta olisihan se lähtökohtaisesti kiva että tuntisi jotakin kipinää toista osapuolta kohtaan. Onneksi olen oppinut olemaan onnellinen myös yksin, mutta pitkän sisäisen prosessin se on toki vaatinut.

    Lähipiirissäni stressillä on ollut hyvin suuri vaikutus lapsien saamiseen. Moni pari on jo luopunut toivosta ja lopettanut lapsettomuushoidot ja kas, hyvin pian tämän jälkeen raskaustesti on näyttänyt plussaa! Nämä raskaudet ovat aina olleet erityisen ihania uutisia kuulla, kun on tiennyt miten paljon lasta on toivottu. :)

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      12.12.2018 - 08:50

      Kiitos valtavasti kokemuksesi jaosta ja esimerkeistäsi mitkä saattavat uteluissa satuttaa <3 Toivottavasti näiuden myötä opimme kaikki hienotunteisimmiksi. Toivon puolestasi, että kaikki unelmasi käyvät vielä toteen <3

      Reply
  • marjaraj
    10.12.2018 - 10:39

    Kiitos hurjan tärkeästä tekstistä. Olen itse ollut siinä onnellisessa asemassa, että minulta tai mieheltäni ei ole oikeastaan koskaan kysytty mitään lapsien saamisesta/hankkimisesta. En usko myöskään, että olisin kovin hyvin osannut uteluihin suhtautua, koska esikoista yrittäessä ehti kulua yli kaksi vuotta ennen kuin tulin raskaaksi. Aika oli kovin raskasta ja parisuhdekin oli koetuksella. 33-vuotiaana kuitenkin synnytin aivan ihanan pienen pojan ja olemme nyt puolisentoista vuotta myöhemmin tiivis perhe. Tiesimme hurjan pian esikoisen syntymän jälkeen, että sisaruskin olisi jossain vaiheessa tervetullut ja reilu vuosi esikoisen syntymän jälkeen päätimme aloittaa yrittämisen täsmällisemmin. Olimme kuitenkin jo ensimmäisen yrityksen pohjalta keskustelleet valmiiksi, että hakeudumme tutkimuksiin noin 6 kk yritettyämme (meille olisi ollut taloudellisesti mahdollista mennä suoraan yksityiselle) siitäkin syystä, että minä en tästä nuorene ja niihin aikoihin olisin 35-vuotias. Olo oli positiivisen järkyttynyt, kun tulin raskaaksi ensimmäisestä täsmäyrityksestä ja toinen pieni on syntymässä meille tulevana keväänä. Emme olisi ikinä uskoneet näin käyvän ja olemme ihan valtavan onnellisia onnistumisesta. Muistan silti todella hyvin, miten epätoivoiselta tuntui joka kuukausi kuukautisten alkaessa. Toivoisin myös ihmisiltä herkkyyttä ja huomaavaisuutta siinäkin vaiheessa, kun raskaudesta kerrotaan. Nyt, kun lapsille on tulossa alle kaksi vuotta ikäeroa, saan melko paljon kulmien kohottelua ja arvelua vahingosta. Oli yllätys, että tulin näin nopeasti raskaaksi, mutta vahingosta tämä on kaukana.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 12:10

      Kiitos suuresti kun jaoit tarinasi kanssamme <3 Jokainen tarina on tosiaan uniikkia ja olen hyvin iloinen, että teillä on myös noin onnellinen lopputulema. Kokemasi on hyvin samantyylinen kuin minun. Meilläkin esikoisen kanssa kesti vuosia, mutta toinen ja kolmas tulivat itsestään - erittäin toivttuina, mutta molemmilla kerroilla "yllättyneenä" siitä, että se "vain tapahtui" ilman apuja. <3 Tämä kun ei ollut mikään itsestäänselvyys kun oli se kokemus siitä, että nämä asiat saattavat kestää tai pahimmassa tapauksessa jäädä ikuiseksi ja kipeäski haaveeksi. Kiitos sinulle <3 Toivon samaa ja toivon osaltani pystyväni tätä hienovaraisuuden ja huomaavaisuuden sanomaa levittämään <3

      Reply
  • Someone
    9.12.2018 - 20:32

    Kiitos kirjoituksesta.Voit varmaan kuvitella mikä ahdistus on, kun taustalla on kohtukuolema ja sen jälkeen ei ole tärpännyt…sitä miettii kaikenlaista. Ja ikäkin on jo muutaman vuoden yli 30.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:30

      Otan valtavasti osaa suruusi <3 Ja uskon onnellisenn lopputulemaan puolestasi silloin, kun itse et jaksa uskoa <3 Voimia <3

      Reply
      • Someone
        10.12.2018 - 10:00

        Voi kiitos <3 Usko on kyllä ollut koetuksella, mutta ehkä se meidän aika vielä tulee.

        Reply
        • Hanna Vayrynen
          10.12.2018 - 12:05

          Uskon siihen <3

          Reply
  • Emilia
    9.12.2018 - 17:50

    Lapsettomuus voi koskettaa monia lähipiirissä, ei vain paria, joka yrittää saada lasta. Olen täysin samaa mieltä asiasta, että lapsien ”tekemisestä” ei saa kysyä. Olen itse sortunut tähän kerran kun tuttavapariskunta meni naimisiin ja vähän ajan kuluttua tavatessamme utelin, kylläkin hyväntahtoisesti, että ’jokos on vauva tulossa?’. Vasta myöhemmin ymmärsin kun yritimme omaa lasta mieheni kanssa vuoden päivät, että eipä se niin vaan käykään….

    Ystäväni kärsi miehensä kanssa lapsettomuudesta neljä vuotta, kävivät läpi kaikki hoidot, olivat jopa jonossa lahjasoluhoitoon (eli munasolu olisi tullut luovuttajalla). Suhde kuitenkin päättyi eroon ennen kuin tätä viimeistä oljenkortta kävivät läpi. Oli liikaa henkisiä vastoinkäymisiä. Oma lapseni ilmoitti tulostaan juuri kun he erosivat ja tilanne teki itselleni vaikean. Kun kerroin odottavani lasta, ystäväni katkaisi välit kanssani. Kahteen vuoteen ei ole puhunut minulle sanaakaan. Hän ei hyväksynyt sitä, että sain sen mitä hän halusi. Olen miettinyt, mitä tehdä….kaveripiirikin on ymmällään. Meitä ei voi kutsua mihinkään tilaisuuteen samaan aikaan. Tämä nainen haukkuu kaikkia aina selän takana ja on vuosikaudet purkanut lapsettomuudesta aiheutuvaa mielipahaa muihin. Hänellä on aina riita jonkun kanssa, joku on aina tehnyt jotain, mistä hän valittaa. Nyt on minun vuoroni olla hänen kyseenalaistuksessaan koskien elämänvalintojani: ”kuinka kehtasin hankkia lapsen hänen nenän edestä”. Ei huvittaisi pyytää anteeksi sitä, että olen saanut lapsen. Mielestäni siinä ei ole mitään anteeksipyydettävää jos menen elämässäni eteenpäin omalla tahallani. Kaiken kukkuraksi tämä nainen on vielä ala-asteen opettaja! Ei kovin hyvää mallia näytä käytöksellään.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:37

      Se on täysin totta. Minullakin perheenjäsenet elivät kanssani näitä asioia. Ja tosiaan ihmiset eivät 99% ajasta tarkoita mitään pahaa, mutta haluan yrittää osaltani kasvattaa tiettyä hienovaraisuutta aiheen tiimoilta :) Tämän asian ymmärtää varmasti viimeistään silloin kun itse on vastaavan äärellä. Näihin asioihin liittyy tosiaan paljon vaikeita asioita, jota voivat myös rasittaa suhdetta paljon. Toivottavasti te vielä ystävänne kanssa löydätte toisenne. Ystäväsi painii elämänsä vaikeimpien asioiden kanssa ja ehkä sen myötä saattaa kohdistaa harmituksensa ja surunsa vääriin kohteisiin. Toivottavasti hän löytää keinon, miten purkaa näitä vaikeita asioita järkevästi.

      Reply
      • TM
        12.12.2018 - 14:34

        Mun on nyt pakko kommentoida tähän. Meille ei miehen kanssa suotu lasta, vuosien yrityksen, kahden keskenmenon sekä vuosien hoitojen (omilla/luovitetuilla) jäkeen oli pakko todeta, että toivoa ei enää ole. En usko, että ihminen joka ei tätä ole joutunut kokemaan voi koskaan täysin ymmärtään, miltä se tuntuu. Itse en toki ole reagoinut noin rajusti mutta kyllä sitä joutuu pakottamaan itsensä onnittelemaan toisten vauvauutisista ja ikävä kyllä se onnittelu ei aina tule sydämestä. Se tunne on niin musertava, että voin hyvin kuvitella, että joku reagoi noinkin vaikka se ei ehkä se toimivin tapa olekaan. En usko, että koskaan varsinaisesti pääsen asian yli mutta toivon, että sen kanssa oppii elämään. Toivottavasti kirjoitukseni tuo sitä ymmärrystä myös täältä toiselta puolelta.

        Reply
        • Hanna Vayrynen
          12.12.2018 - 15:13

          <3 Kiitos kommentistasi ja että toit valoa omasta näkökulmastasi <3 Olen äärimmäisen pahoillani puolestasi, kun iso unelmasi ei ole käynyt toteen. Niinkuin sanoit, ei tuota kohtaa voi todella ymmärtää, ellei siinä ole itse myös seissyt. Niin paljon kipua ja surua, milloin voi olla todella vaikea iloita toisen puolesta. Voimia. <3 Toivon, että saatte lapsihaaveenne jollain muulla tapaa vielä toteen <3

          Reply
  • J / World by J
    9.12.2018 - 13:30

    Miten kauniisti kirjoitettu niin hauraasta asiasta ❤️ Meille on suotu ihana tyttö, mutta ystäväpiirissä olen läheltä seurannut, kun toivottua pienokaista ei kuulukaan… Raastaa sydämestä nähdä toisen kipu, mutta ei voi tehdä muuta kuin kuunnella ja olla läsnä ❤️

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:43

      Se on juuri näin. Tärkeintä näissä tilanteissa ei olekaan puhua, vaan enemmänkin olla vierellä ja kantaa sitä tuskaa toisen kanssa. EI helppo sekään, mutta iso teko <3

      Reply
  • Viivi
    9.12.2018 - 12:42

    Just näin! Hyvä, että näistä asioista puhutaan ja nostetaan esille. Mulla oli 22-vuotiaana yksi keskenmeno ja 23-vuotiaana saatiin ihana poika. Hän on nyt 4 ja toista lasta ollaan “yritetty” jo kolme vuotta. Nyt mietitään, että kokeillaanko hoitoja vai jatketaanko näin ja annetaan elämän yllättää mikäli niin on tarkoitettu.. suru sekundäärisestä lapsettomuudesta on vaihtunut kiitollisuuteen siitä, että uskalsi saada lapsen nuorena ja ilman sitä vakityöpaikkaa minne äitiyslomalta palata. Jos olisi jäänyt odottelemaan sitä “oikeaa” hetkeä niin varmaan painittaisiin lapsettomuuden kanssa tällä hetkellä. Että ei lapsettomuus koske ainoastaan niitä yli 30vuotiaita, vaikka usein niin ajatellaan. Keskustelu ja avoimuus helpottaa kyllä, tsemppiä kaikille näiden asioiden kanssa painiville<3

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:44

      Ihana kuulla, että teilläkin on positiivinen lopputulema <3 Ja tosiaan, nämä ongelmat ovat niin valtavan monimuotoisia. Jokaisen tarina ja kokemus on uniikki. Toivon, että unelma toisesta käy teillä vielä toteen <3

      Reply
  • M
    9.12.2018 - 12:14

    Äärimmäisen tärkeä aihe, joka on ollut aivan liian vähän esillä, suhteessa esim. siihen kuinka paljon ehkäisystä puhutaan. Tietoisuus on tärkeää! Kiitos että käsittelet tätä aihetta kokemusasiantuntijana ja hienoa että myös tiedeasiantuntijat yhdistävät voimansa tähän tiedon levittämiseen.

    Tuohon raskausuteluaiheeseen, se saa verenpaineeni nousemaan kaikkien niiden puolesta jotka sen uhreiksi joutuvat. En voi ymmärtää, mitä sen kysyjän päässä liikkuu, kun punnitaan että vastakkain ovat kysyjän tiedonhalu (kysyjää EI vahingoita se, että hän ei saisi tietää vastausta, malttaisi mielensä ja jättäisi kysymättä) ja toisen loukkaaminen, yksityisasioihin tunkeminen ja stressaaminen.

    Olen jo omilta vanhemmilta oppinut käytöstavat ja niihin kuuluu että ei udella, vaan annetaan ihmisten itse kertoa. Tämä kuuluu ihan suoraan siihen kategoriaan.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:47

      Juurikin tämä! Ehkäisystä puhutaan paljon mutta hedelmällisyysterveydestä ihan liian vähän.
      Näen, että ongelma on juurikin se, ettei kysyjä ymmärrä että hänen kysymyksensä satuttaa. Hän ei ole nähnyt itse asiaa vielä niin monimuotoisesti eikä siksi ymmärrä mikä siinä satuttaa, koska lapsen saaminen “on aina iloinen asia”. Sen kääntöpuoli tosiaan on, että taustalla voi olla juurikin se että yritytetty on täysillä ikuisuus eikä lasta vain saada alulle, milloin se on myös elämän kipein kohta. Ja samaa mieltä, näm kuuluvat minustakin hyviin käytöstapoihin ja yritän tietyllä lämpimällä huomaavaisuudella herättää ihmisiä sen äärelle :)

      Reply
  • Kati
    9.12.2018 - 10:36

    Näistä asioista puhuminen kyllä huojenentaa mieltä. Itse olen yrittänyt yli vuoden tulla raskaaksi, tosin ikää on muutama vuosi enemmän kuin sinulla esikoista yrittäessä. Lohduttaa kuulla tarinoita, joissa raskaaksi tulo (vielä useamman kerran ?) on onnistunut pidemmänkin ajan jälkeen. Omassa ystäväpiirissä kun kaikki ovat onnistuneet tulemaan raskaaksi vain muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen. Vaikka kuinka sitä yrittää välttää, tulee silti vertailtua tätä omaa yrittämistä heihin. Ja ehkä sekin vielä lisää ahdistusta kun raskaaksi tuleminen ei itsellä onnistu.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:48

      Ihana kuulla, että tämä huojentaa oloasi <3 Omassa ystäväpiirissä on ollu enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen. Olen seurannut vierestä hyvin vaikeita ja pitkiäkin teitä, mutta saan ilokseni todeta, että 95% näistä tapauksista on loppunut hyvin <3 Toivotan sinulle voimia ja täältä virtuaalihalaus <3

      Reply
  • Annika
    9.12.2018 - 10:33

    Musta tää on erittäin tärkeä aihe puhua ja ihana kamppis! Vaikka itsellä ei ole lapset vielä ajankohtaisia niin lähipiiristä valitettavasti löytyy ihmisiä joilla on (ollut) vaikeuksia raskautua. Kuitenkin toivoisin Mehiläiseltä hieman ajatusta kohdistettuun markkinointiin, sillä ehkä kuukausi-kaksi takaperin sain itse sponsoroidun facebook-mainoksen joka meni jotakuinkin näin: ”koska olet viimeksi käynyt gynellä? Tiesithän että hedelmällisyys alkaa laskea jo varhain, joten tilanne olisi hyvä selvittää vaikka lapsi ei olisikaan haaveissa juuri nyt.” Mä ymmärrän että tästä on tärkeä puhua, mutta itse hädintuskin 25 vuotiaana en edes ole lähellä ensisynnyttäjän keski-ikää, ja minä sekä monet kaverit joiden kanssa aiheesta puhuin ja jotka samansuuntaisia kohdistettuja mainoksia saivat koki ne todella ahdistavina. Meistä ei vielä kukaan koe lasta ajankohtaiseksi, mutta ympäristön paine siihen että pitäisi jo olla sopiva kumppani ja saada lapsia kun itse vielä lopettelee opintoja ja pohtii jatko-opintoja on valtava. Tämän mainoksen lisäksi oon pitkin vuotta saanut erilaisia sikiön geenitutkimukseen ja allergioihin sekä munasolujen jäädytykseen liittyviä Mehiläisen kohdistettuja mainoksia, ja koska en aiheita googlaa ja tiedän miten kohdistettu markkinointi suurinpiirtein toimii, oletan että kohdistus on tehty iän perusteella. Liikaa ei siis koskaan voi puhua mutta itseä lähinnä mainonta (ei tämä blogiteksti missään nimessä!) ahdistaa.

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:50

      Hyvä pointti! Kiitos kovasti. Koska tosiaan kukaanhan ei tahdo lisätä sitä ahdistusta, vaan tuoda oikea-aikaista tietoa. Nämä ovat sellaisia asioita mistä pitäisi puhua paljon enemmän ja toivon osaltani pystyväni auttamaan tässä. Kiitos sinulle tästä näkemyksen esiin tuomisesta! :)

      Reply
  • Iitu
    9.12.2018 - 10:31

    Hieno kirjoitus tärkeästä aiheesta! Teksteistäsi huokuu aina aitous ja lämpö, ja arvostan sitä, että tuot esille myös omia vaikeuksiasi näinkin henkilökohtaisessa asiassa.
    Itse olen käynyt läpi samat kipuilut tahattoman lapsettomuuden kanssa, kunnes lopulta neljän vuoden jälkeen sain esikoiseni, juuri 28,5-vuotiaana. Toisten tarinat ja vertaistuki olivat korvaamaton apu noina vaikeina vuosina epätoivon hetkillä.
    Kiitos Hanna sinulle, että teet työtäsi suurella sydämellä!

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:51

      Olen niin onnellinen, että teilläkin on ollut onnellinen lopputulema! <3 Koen ihan samoin - vertaistuki on tässä tilanteessa ihan omiaan <3 Kiitos että jaoit ja toivottavasti kommentillasi rohkaisit jotain toista <3

      Reply
  • Katie
    9.12.2018 - 10:10

    Loistavasti kirjoitettu tästä vaikeasta aiheesta. Itse luulin 10 vuotta etten voi saada lasta ilman hedelmöityshoitoja.. En halunnut mennä siihen rumbaan kun näin miten monen pariskunnan parisuhteen se on pilannut kun koko ajan ajatukset pyörii vaan mahdollisen lapsen ympärillä… Mulla on kaksi lapsipuolta ja ihmiset kyseli vuosia “milloin teet omia lapsia”. Itseäni nimenomaan helpotti, että sanoin suoraan ihmisille etten luultavasti voi saada “omia” lapsia. Aloin jo muuttamaan puhumisen “en aio saada biologisia lapsia” ja sitten tapahtui ylättävä ihme! Nyt tyttö on 2,5 -vuotias. Nyt olen kuitenkin ns saman ongelman kanssa, että ihmiset kysyvät “milloin teet toisen”! Ihan kuin niitä lapsia saisi netistä tilattua….

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:52

      Kiitos valtavasti kun jaoit tarinasi! <3 Nämä asiat ovat niin monimuotoisia ja jokaisen tarina on uniikki. Kiitos, että jaoit kokemuksen vaikeasta asiasta ja toiovttavasti sitä kautta annoit voimia ja uskoa jollekin toiselle. Onnea vielä <3

      Reply
  • Anna
    9.12.2018 - 09:44

    Kiitos Hanna tärkeän asian nostamisesta esille! En tiedä miksi näistä asioista on vähän vaikea puhua. Jopa parhaiden ystävien kesken aihe on ollut vähän hys hys ja itsekin valitsin hiljaisuuden. Jotenkin ajattelin, että paine kasvaa entisestään, jos yhä useampi tietää vaikeuksistamme saada lasta. Työkavereille vain hymähtelin, että ”joo katsellaan…”, vaikka sisimmässä oman lapsen kaipuu oli suuri. Jotenkin en ollut halukas jakamaan niin henkilökohtaista asiaa. Toisaalta, mistä sitä tietää vaikka joku olisi painiskellut samojen asioiden kanssa ja olisikin pystynyt olemaan tukena. Itse olin ihan perusterve kolmekymppinen, mutta jostain syystä ei vain tärpännyt kuin vasta kolmen pitkän vuoden jälkeen. Minun neuvoni onkin, että vaikka puhuminen lähipiirissä olisi hankalaa, käänny ammattilaisten puoleen. Itse en selvittänyt hedelmällisyysasioita sen enempää. Ehkä jotain olisi voitu tehdä, että raskaus olisi saatu alulle nopeammin, tai sitten ei. Nyt olen kiitollinen kahdesta terveestä lapsesta, mutta kolmannelle ei iän puolesta enää riitä jaksamista. Lapsettomuus on raskasta missä vaiheessa elämää tahansa, mutta jos yhtään auttaa, niin olen nähnyt paljon terveitä raskauksia ja lapsia 35-40 vuotiailla äideillä eli aikaa sinänsä on 35v jälkeenkin, mutta erityisesti silloin apua on haettava ripeästi, jos ei luonnollisesti natsaa. Mutta missään tapauksessa ei kannata vielä luovuttaa!

    Reply
    • Hanna Vayrynen
      10.12.2018 - 09:55

      Sehän se on. Aihe on niin herkän hauras, että voimia ei vain ole. Siitä muodostuu nopeasti se maailman tärkein asia ja jos sei ei onnistu niin tuntuu siltä, että maailmasta katooa hetkeksi jopa tarkoitus. Sitä pelkää että tästä aiheesta puhuminen lisää painetta entisestään. Mutta oma kokemukseni on, että se puhuminen ja jakaminen ystävien kanssa auttoi. Ohjastin heitäkin, ettei minulta tarvitse aiheesta kysellä – kerron heti jos on jotain uutta. Ystäväni olivat mielettömiä ja sain heiltä suurta tukea – juuri sellaista mitä minä tarvitsin <3 Iloinen olen, että teilläkin oli onnellinen lopputulema vaikeuksien jälkeen <3

      Reply

    • RELATED POSTS