Puhu minulle lapseni
7.2.2019Kun mietin suhdetta omiin lapsiini, on yksi asia minkä koen erityisen tärkeänä: Toivoisin voivani luoda sellaisen suhteen lapsiini, että he tietävät voivansa kääntyä puoleeni asiassa kuin asiassa. Ihana ajatus, mutta niin avoimen suhteen rakentaminen ei välttämättä olekaan se helpoin asia. Miten poika uskaltaa kääntyä äitinsä puoleen miettimättä: “Äiti saa varmasti kuitenkin slaagin.” Tai toteamatta aiheen keskellä toiselle “Ei sit kerrota äidille“. Molemmat lauseita, jotka varmasti moni muistaa vähintään omilta teinivuosiltaan.
earrings GLITTER
scarf DIOR
knit SOFT GOAT
pencil skirt DANTE / DOTS Stores
bag CHLOE
bag charm BALMUIR
shoes STUART WEITZMANN
Oma haasteeni on asiassa oman suoran luonteeni pehmittäminen. Miten onnistun nielemään ensireaktioni ja puhumaan vasta kun olen käyttänyt asian oman pääni sisällä? Kun pystyisikin käsittelemään kaikki asiat niin tyynesti ja rauhallisesti, että pojat eivät pelkäisi kertoa suoraan töppäilyistäkään. Koska lets face it, me kaikki töppäillään joskus. Omasta nuoruudestani muistan elävästi sen kerran kun ensimmäisen kerran hieraisin tuntuvasti äidin auton kylkeä parkkihallin vahvempaa betonipylvästä vasten. Asiasta kertominen jännitti niin että itketti, mutta miten hyvältä se tuntuikaan kun äiti otti asian hyvin rauhallisesti ja totesi sen olevan vain peltiä ja onneksi minulle ei käynyt mitään. Pitänee muistaa itse tämä tunne ensikerran kun löydän jonkun pojistani toteuttamassa sisäistä artistiaan ruokahuoneen valkoisiin tuoleihin värikkään tussin kanssa… Jos joku muuten tietää hyvän verhoomon tästä keskustan alueelta niin vinkkejä otetaan vastaan!:D Haluan, että poikani eivät joutuisi pelkäämään mitään asiaa esittäessään, että mitenköhän äiti tähän reagoi? Toivon heidän aina tietävän, että äiti ja isä tukevat aina ja seisovat takana aina, kuten omatkin vanhempani ovat tehneet.
Ensimmäiset tiilenmurikat tähän luottamussuhteeseen luodaan jo nyt. Mitä asioita voin konkreettisesti tehdä, mikä rohkaisi lapsiani puhumaan minulle ajatuksistaan, huolistaan ja murheistaan? Tenttaaminenkaan ei oikein toimi. Päivittäin kun kysytään se kuuluisa kysymys “Miten meni päiväkodissa tänään?” ja vastaukseksi tulee lähes poikkeuksetta se yllätyksetön “Hyvin”. Kuinka sitä voisikaan olla niin herkkä tulkistemaan kaikkia lapsiaan, että huomaisi aina ne pienimmätkin asiat? Jokaisessa päivässä pitäisi olla kiireettömiä hetkiä missä olla todella läsnä ja pysähtyä kuuntelemaan niitä arkoja ajatuksia, jotka tulevat pintaan vasta pienen lämmittelyn jälkeen.
Kolme tytärtä kasvattanut äitini antoi tähän hyvän neuvon:
“Monasti iltaisin kun menitte nukkumaan, niin silloin herkimmin puhuitte asioista mitkä mieltä painoi. Kuunteleminen on tärkeämpää kuin puhuminen.”
Iltapesun jälkeen meillä kaikki pojat menevät nukkumaan samaan aikaan. Yleensä luen heille iltasadun, tai vaihtoehtoisesti kerron tarinan kolmesta pienestä pojasta, jossa kertaan päivän tapahtumia tai sitten luon täysin kuvitteellisen seikkailun heidän ympärilleen. Tämän yhteydessä yritän vastedes kysellä pojilta heidän päivästään. Mikä siinä oli hyvää? Mikä tylsää? Ja mitä he toivoisivat seuraavalta päivältä? Niiden pohjalta voisi aina rakentaa iltasadun, joka kivasti toisi tukea ja turvaa päivän kutkuttavien ajatusten ympärille.
Kuuntelitko jo uusimman podcast-jaksomme äiti-tytär-suhteesta? Se löytyy alta. Ihanaa päivää kaikille!
Kuvat Alexa Dagmar