Se mitä minä sanon, tapahtuu
3.4.2019Kun kerron uudelle ihmiselle meillä olevan kolme lasta, joista kaikki ovat poikia, saan usein osakseni kauhistelua ja naureskelua. “Oho. Mahtaa olla melkoinen meno teillä. Miten sä pärjäät?” Pienet pojat mielletään herkästi vapaana riehuvaksi apinalaumaksi, joiden tekemisillä ei ole päätä eikä häntää – saati kontrollia. Lähteekö meillä joskus lapasesta ja onko meno riehakasta? Ehdottomasti, mutta pääsääntöisesti meillä ei arki ole mitenkään hallitsematonta. Olemme mieheni kanssa melkoisen tiukkia kasvattajia. Meillä on arjessä selkeät pelisäännöt, joista lujan lempeästi pidetään kiinni. Rajat ovat rakkautta ja ne tuovat pojillekin turvaa. He tietävät hyvin mikä on sallittua ja mikä ei, ja tiettyjen mallien noudattaminen tuo rutiinienomaista rauhaa. Mutta mitkä ovat meille ne tärkeimmät ohjeet vanhemmuudessa, joiden avulla arki sujuu ja ohjeet pysyvät kädessä? Näitä on monia, mutta yksi tärkeimpiä meillä toimineita ohjenuoria on se mitä sanon, tapahtuu.
Tarkoitan, etten uhkaa asioilla, mitä en voi toteuttaa tai eivät toteudu. En pelottele poikia skenaarioilla, jotka eivät tule tapahtumaan tai ovat vähintään erittäin epätodennäköisiä. En esimerkiksi koskaan sanoisi, että jos he eivät nyt tottele, niin poliisi tulee hakemaan heidät putkaan. Tätäkin kuulee verrattain usein. En myöskään sano esimerkiksi kaupassa, että jätän sinut tänne, jos et ala käyttäytymään. Lapset ovat fiksuja. He oppivat nopeasti. Ei mene pitkään kun he alkavat tunnistaa tyhjän uhkauksen ja siitä se alamäki alkaakin. Miksi totella, kun ei toivotulle käytökselle ei kuitenkaan tule sanottua seurausta? Vanhemman uskottavuus kärsii nopeasti.
Meidän arjessamme ovat toimineet erittäin tarkat ja selkeät seuraukset. Jos (ja kun) joudun sortumaan uhkailuun pidän huolen siitä, että sanomani uhkaus pistetään 100% varmasti käytäntöön jos siihen tullaan. Siksi uhkat ovat aina helposti toteutettavissa. Lapset oppivat nopeasti, että vanhemmat eivät uhkaile turhalla. Kun tieto siitä, että uhattu asia tapahtuu varmasti, toimii uhkauskin huomattavasti paremmin. Mikä uhkaus sitten on, vaatii ajan tasalla olemista. Mikä on sillä hetkellä sellainen asia, minkä voi helposti ja varmasti toteuttaa?
Ei esimerkiksi kannata suutuspäissään huutaa, että “Jos et nyt lopeta tuota käytöstä heti, et saa katsoa padia viikkoon!“. Viikko on melko pitkä aika ja siksi moni saattaa sortua parin päivän jälkeen. Toki sekin onnistuu, mutta siitäkin pitää sitten pitää kiinni. Parempi on uhata lapsellekin tarkemmalla määreellä, kuten “Jos et pyydä nyt veljeltäsi anteeksi sitä että tönäisit, et saa katsoa padia koko loppu päivänä.“
Keskustelu ja asioiden selkeä läpikäyminen on aina ensisijainen keino, mutta usein tulee lasten kanssa tilanteita, missä uhkaus on lausuttava ilmoille. Uhkauksen ei tarvitse olla mitenkään valtavan harmillinen menetys – meille tärkeintä on, että se 100% varmasti laitetaan käytäntöön jos ei vieläkään totella. Millaisilla asioilla teillä helpoiten uhataan?