Mukavuusalueita ja epävarmuuksia
24.9.2019Olen tänä vuonna pitänyt Strictly Style-blogia kymmenen vuotta. Ajan saatossa minulle on kehkeytynyt hyvin vahva oma tyyli blogia tehdä – se oma mukavuusalue. Millaisista asioista kirjoitan? Miten paljon jaan? Miten poseeraan kuvissa? Missä tykkään kuvata? Oma pukeutumistyyli? Miten hiukset yleensä ovat? Millaisen meikin koen omana? Tänään tuli kuin vahingossa mietittyä näitä ulkoisista asioista pohtivia kysymyksiä kun katselin näitä kuvia. Huomaatteko te jotain tavallisesta poikkeavaa?
Vaatteet
Olen aina kokenut klassisen ja suht naisellisen tyylin omakseni. Panostan vaatteisiin, joita uskon käyttäväni monia vuosia. Tällaisia ovat esim. villakangastakit, kashmirvillaneuleet ja nahkahousut. Tykkään maustaa klassista tyyliäni trendeillä, mutta harvemmin lähden mihinkään erityisen villeihin muotituuliin mukaan. Tämänkin postauksen kuvat ovat aika hyvä esimerkki tyylistäni. Klassista, käytännönläheistä, mutta silti pienellä trenditvistillä. Kevyet sliphameet ovat olleet jo tovin muodissa. Yhdistin sen tällä kertaa perus valkoiseen college-paitaan ja mukaviin valkoisiin addun lenkkareihin. Pidän pehmeistä ja maanläheisistä sävyistä. Erityisesti ruskean eri sävyt, harmaa, valkoinen ja oliivinvihreä ovat suosikeitani.
Meikki
Olen aina ollut aika maltillinen meikin suhteen. En välitä meikkaa aamulla ikuisuuksia ja yleensä minulla meneekin arkimeikkiin sen 5-10 minuuttia. Hyvä perusta on minulle kaiken a ja o, joten tunnollisen ihonhoidon lisäksi myös hyvä meikkivoide. Sen lisäksi arkimeikkiin kuuluu myös kulmakarvojen viimeistely kulmakynällä, luomiväri pehmeän ruskean eri sävyissä, aurinkopuuteri, mascara ja nude-huulipuna. Olo on omimillaan hyvin luonnollisessa meikissä. Olen käyttänyt aikoinaan jopa ruskeita piilareita ja ripsienpidennyksiäkin, mutta vuosien saatossa olen kyllästynyt niihinkin ja huomaan suosivani hyvin luonnollista linjaa.
Poseeraus
Minulle luonnollisinta on olla kuvissa hymyillen ja suoraan kameraan katsoen. En jotenkin osaa olla vakava. Jos yritän olla kuvissa vakava, koen näyttäväni vihaiselta, väsyneeltä ja siltä että yrittäin olla jotain mitä en ole. Perus pönötys ja iso hymy on minulle se luonnollisin tapa olla, vaikka hammasrivini ei mikään täydellinen olekaan.
Hiukset
Minulla on hyvin harvoin hiukset kuvissa kiinni. Näissä kuvissa hiukseni ovat nutturalla, enkä muista että minulla olisi ennen blogissani edes nutturaa nähty. Ja kymmeneen vuoteen mahtuu ihan samperisti kuvia. Kotona pidän usein hiukset poissa silmiltä korkealla puoliponnarilla, mutta ulos lähtiessä harvemmin pidän hiuksia kiinni. Jäin pohtimaan miksi näin on? Kai syy on omat epävarmuudet. En ole koskaan juuri pitänyt kasvojeni muodosta. Kun hiukset ovat kiinni korkeat poskipäät ja väärän purennan tuoma huono leukalinja korostuu. Koen usein tällöin näyttäväni hamsterilta. Näissä kuvissa hamsteri-Hanna ei kuitenkaan tule niin esiin kuin se usein tulee. :D
Vaikka olen kohta jo 35-vuotias, niin ulkonäköön kohdistuvia epävarmuuksia on edelleen. Pääseeköhän niistä koskaan kokonaan irti? Vaikka olen ajatellut, että kyseiset asiat eivät minua juurikaan haittaa huomaan silti valitsevani kuvia missä ne eivät ole esillä. Valtaosalla ihmisistä on asioita ulkonäössään, josta ei pidä. Oli se sitten hampaat, hymy, vartalonmuoto, otsankorkeus, korvat, nenä – melkein kaikilla on se joku juttu. Mutta miksi? Kauneushan on juuri sitä, että olemme erilaisia – oman näköisiä.
Siloiteltujen ja huolella valittujen IG-kuvien nykymaailmassa on tärkeä muistaa, että meillä kaikilla on omat epävarmuutemme, joita mielellämme muilta peittelemme. Muiden täydellisiä Instagram-kuvia katsellessa tämä saattaa helposti unohtua. Siksi haluankin haastaa kaikkia tämän lukevia ystäviäni miettimään omia ulkoisia epävarmuuksiaan. Pääsisiköhän niistä irti, jos peittelyn sijaan niitä toisikin enemmän esille? Mikä on sinun epävarmuutesi? Onko asia sittenkin vain päänsisäinen asia? Pääsekö niistä vähän eroon jos sen sanoo ääneen? Tuntuuko oma ajatus silloin jopa hieman huvittavalta? Sillä usein huomaan, että asiat joihin ystäväni kiinnittävät kriittistä huomiota itsessään en itse ikinä maailmassa olisi huomannut tai miettinyt samaa. Olemme usein itsemme pahimpia kriitikoita.
Kuvat Julia Toivola