Oma koti kullan kallis

Muutama päivä sitten palasimme takaisin Suomeen. Miten ihanaa onkaan olla takaisin. Kyllä, Suomessa on harmaampaa kuin Kaliforniassa, mutta näin koko marraskuun poissa olleena loskainen sää ei haittaa yhtään. Kadut ovat täynnä pikkuvaloja ja jouluintoilijoita pyörii ympäriinsä. Mekin pääsemme pian koristelemaan kotia joulukuntoon kunhan oma jaksaminen on taas normitasolla. Ikävä kyllä koko perheen tuntuvan jetlagin lisäksi onnistuin saamaan rintatulehduksen. Ensimmäisen kerran sain moisen juuri kolmannen synnyttyä ja jouduin siitä sairaalaan asti kovien tulehdusarvojen takia. Nyt onneksi tulehdus ei tunnu niin rajulta ja selviän toivottavasti kotona sairastaen. Mutta kovin olen jo odottanut arkeen pääsyä. Vaikka olikin ihanaa auringon alla, niin kyllä sitä alkoi kaipaamaan jo arjen rutiineja ja omaa kotia.

Matkamme aikana kuopuksemmekin ryhtyi kävelemään. Hän on ottanut ensiaskeleensa jo hyvä tovi sitten, mutta nyt vasta rohkeni ruveta kävelemään. Minulla tosin ei ole ollut hirveää kiirettä kolmannen kävelyn kanssa. Taas yksi lisää jonka perässä juosta :D Taitaa meillä olla edessä melkoisen menevä vuosi. Monet samalla ikäerolla olevat kolmen lapsen vanhemmat ovat varoitelleet, että kun lapset ovat 1-, 3- ja 5-vuotiaat, on se haastavin ja väsyttävin vuosi. Ei ihme kun sitä saa olla 24/7 erotuomari vanhempien nahinoissa ja toisella kädellä varmistaa ettei nuorin yritä lentää pää edellä sohvalta…Onneksi hänellä on perusvarovainen luonne. Mutta kuulema se kaikki härdelli palkitaan pian sen jälkeen ja on taas aikaa hengähtää. Nyt on kuitenkin aivan ihanaa päästä kotiin, saada arki raiteilleen ja valmistautua jouluun. On se oma koti vaan kullan kallis – kultarannikoltakin tultua.