10 outoa tapaani

1.Tiskikoneen täyttö ja tehokkuus
Minulla on pakkomielle tehokkuuteen. Kaikelle mitä teen ja miten sen teen on syynsä. Esimerkiksi minulla on tietty tyyli täyttää tiskikone. Lusikoilla, veitsillä, haaruikoilla on kaikilla tarkka oma paikkansa. Enkä vain tarkoita, että ne ovat aterinkorissa… Vaan esim. veitsien tulee olla kaikkien vierekkäin tietyssä tilassa – sellaisessa missä on eniten tilaa koska veitsiä kertyy eniten sillä niitä käytetään eniten. Siitä ne on helppo kerätä pesun jälkeen yhdellä kauhaisulla laatikkoon. Hulluinta on se, että jos joku (esim. mieheni) täyttää pesukoneen “väärin”, niin minähän asettelen tavarat tiskikoneessa uudestaan “omille” paikoilleen.

2.Outo aivastus
Minulla on äärimmäisen oudon kuuloinen aivastus. Se saa lähes poikkeuksetta naurut kaikilta kuulijoiltaan. Jotkut ovat jopa pelästyneenä kysyneet, että mitä ihmettä minulle oikein tapahtui. Kiitos, mutta ei hätää – ihan vain aivastin. Siitä syntyvää ääntä voisi kuvailla ehkä hiiren aivastukseksi.

3.Listauksen rakastaja
Rakastan listaamista. Listaan ihan jatkuvasti asioita. Oli se sitten tehtävää kotona, postausideoita, mukaan otettavat tavarat matkalle, arjen lempiruokia muistiin – you name it. Minulta löytyy sille lista.

4.Järjestelmällisyys
Kuten ensimmäisestä kohdasta kävi ilmi, olen ärsyttävän järjestelmällinen. Kaikelle löytyy oma paikkansa meidän kodista. Oma vaatekaappini on ollut vuosia järjestetty vaatekappaleiden mukaan ja aiemmin jopa värikoordinoitu. Nyt ajan puutteen vuoksi en enää ehdi pitämään sitä yhtä järjestyksessä kuin ennen ja sehän minua ahdistaa. Siksi Se Tuoli kasvaa tasaisin väliajoin kaameaksi vuoreksi, kun laitan vaatteet kaappiin vain viikattuina ja omille paikoilleen. Jos en sitä ennätä tehdä, niin ne löytyvät Siltä Tuolilta.

5.Kaksihaaraisten metsästys
Varsinkin teinivuosina tämä oli erittäin paha tapani. Aina kun tilanne vaati paikallaan istumista, löysi käteni jotenkin tiensä kaksihaaraisten metsästykseen. Minulla oli suorastaan pakkomielle nyppiä niitä pois. Ei järkevää, sillä ymmärtääkseni niiden nyppiminen vaan kiihdyttää uusien syntymistä. Joskus jopa ystävieni kanssa löysimme sille oman nimikkeensä: trikotillomania eli karvojennyppimishäiriö. Enää en sitä onneksi niin harrasta, mutta edelleen joskus autossa matkustajana istuessa kädet lähtevät haromaan hiusten latvoja… Pian on takki täynnä nypittyjä monihaaraisia… :/

6.Ohuet lasit
Jostain kumman syystä tykkään juoda kylmiä juomia mahdollisimman ohuista laseista. Se maistuu mielestäni paremmalle. Tähän ei ole mitään loogista selitystä.

7.Paplarimummo
Tasaisin väliajoin minulta kysytään hiustenhoitorutiineistani. Hiusteni pituuden takia niiden pesuun ja kuivaamiseen menee melkoisen pitkä aika, sillä pyrin kuivaamaan hiukseni papiljottien avulla. Siksi pyrin pitkittämään pesukertoja ja pesen hiukset vaan n.2-3 kertaa viikossa. Toinen ajansäästöniksini on se, että nukun usein kahden paplarin kanssa. Kun hiukset ovat olleet siististi ylhäällä läpi yön, ei aamulla tarvitse tehdä hiuksille muuta kuin avaa ne paplareilta.

8.Jääpaloja teehen
Olen melkoisen malttamaton luonne. Jos minun on mahdollista toimia heti, teen sen. En jätä asioita viimetinkaan vaan teen heti kun voin. Tämä pätee myös teen juomiseen. Harvemmin jaksan odottaa siihen, että tee jäähtyy. Koska siinä ajassa ehdin jo unohtaa teen ja kun viimein sen olemassa oloon havahdun niin on se jo kylmää. Täten tiputan jääpalan tai kaksi mukiin heti sen jälkeen, kun olen teepussin hauduttanut. Valmista juotavaksi!

9.Sokerigreippi
Opin tämän aikanaan isoisältäni. Hän söi joka aamu verigreipin niin, että siroitteli sokeria sen päälle. Varmaankin isoisästäni johtuen minä rakastan verigreippimehua. Se tuo mieleen lämpimiä muistoja (rakastin yökyläilyä isovanhempieni luona). Edesmenneen Iiopapani lailla, tykkään aamuisin syödä puoliksi leikatun verigreipin, jonka päälle on ripoteltu hieman sokeria päälle.

10.Papukaija
Minulla on paha tapa lähteä matkimaan jutustelukaverini aksenttia / murretta. Se  tarttuu minuun äärimmäisen herkästi. Pahiten se ilmenee minulla englantia puhuessa. Englantilaisen kanssa jutellessani jostain taka vasemmalta ilmestyy britti-Hanna ja amerikkalaisen kanssa ollaan taas niin jenkkiä että… Tämä johtunee osaksi siitä, että meillä oli lapsuudessa paljon au paireja. Niin jenkkejä, kuin brittejä, joten kotona vallitseva puhetyyli vaihteli ja aksentit tulivat tutuiksi.