Kiitos, ystävät

“In the end it’s only the people, that matter.”

Olen lähemmäs kymmenen vuotta asunut poissa Suomesta. Olin vasta 19-vuotias, kun pakkasin laukkuni ja muutin Hollantiin. Alankomaiden sisällä tuli muutettua pari kertaa kaupungista toiseen ja siellä seitsemän asutun vuoden jälkeen kävi matka kohti Englantia. Kun esikoisemme syntyi, saimme iloksemme asua tovin Suomessa, kunnes uusi osoite löytyi taas Yhdysvalloista. Jotkut näistä asuinpaikoista, ovat jättäneet syvemmät jäljet sydämeeni, kuin toiset. Rakkaimmat muistot eivät löydy paikoista itsestään, vaan niistä ihmisistä, joiden kanssa on saanut näitä mielettömiä muistoja luoda.

Vuosien saatossa monia uusia ihania ystävyyssuhteita tuli luotua. Jotkut jopa niin ainutlaatuisia, että ne kantavat vielä varmasti läpi elämän – välimatkasta huolimatta. Jos minulta olisi joku vuosi sitten kysynyt, että missä kaupungissa oli ihaninta asua, olisin ehdottomasti vastannut pienen Heerenveenin kylän, jota kutsuimme kodiksi reilu kolme vuotta. Se ei paikkana ollut kummoinen. Pieni 30 000 asukkaan kylä, jonka asukkaat rakastivat futista ja pikaluistelua. Minulla kävi valtava onni, sillä tuohon aikaan kylässä asui monia muita ulkomaalaisia naisia, jotka myös yht’äkkiä löysivät itsensä keskeltä näitä avaria tulppaanipeltoja ilman omaa perhettä tai ystäviä. Yhteinen elämäntilanne lähensi meitä. Monet heistä olivat muuttaneet ympäri maailmaa miehensä työn takia. Muuttojen edessä kaikki oli aloitettava alusta. Uusi kieli, uusi paikka, uusi kulttuuri. Kaikki piti ottaa nopeasti haltuun ilman oman perheen, tai läheisten ystävien apua. Muutamassa vuodessa meistä tuli hyvin läheisiä. Meistä tuli kuin oma pieni perhe, joka piti toisistaan huolta. Heidän takiaan ajatuskin pienestä Heerenveenin kyläpahasesta saa sydämeni sykkimään. Nämä naiset ovat minulle edelleen hyvin läheisiä. Yksi heistä on ruotsalainen ystäväni E, jonka tekin olette blogissa ennen nähneet. Aika on rientänyt. Nyt me molemmat olemme jo kahden pienen vanhempia, vaikka siitä tuntuu olevan vasta hetki, kun E vetäisi minut illanistujaisissa syrjään ja kertoi innoissaan juuri tehneensä positiivisen raskaustestin. Nyt heidän valloittava esikoisensa on jo reilusti yli neljän. En malta odottaa, että he marraskuussa saapuvat luoksemme vierailulle. Onnekkaita ollaan, että vuosien saatossa on voinut saada ystäviä, jotka näkevät vaivan lentää luoksemme yhteisen ajan viettoon – jopa toiselle puolelle maapalloa.

Vaikka pitkään olemme omasta koti-Suomesta olleet poissa, on lohdullista huomata, että eivät ne hyvin rakkaat, pitkäaikaiset ystävät Suomessakaan minnekään katoa. Suuri kiitos kuuluu huimalle teknologian kehitykselle. Sen takia on ollut helppo pitää yhteyttä rakkaisiin kaukanakin. Msn messenger muuttui facebook-päivityksiksi, facebook sovituiksi skype-puheluiksi ja skype-puhelut jokapäiväisiksi facetime-jutusteluhetkiksi. Edelleen, jopa kymmenen vuoden jälkeen, minun ystäväni ovat samat, kuin sen tytön, joka pelottomana pakkasi laukkunsa 19-vuotiaana ja muutti Hollantiin. Mutta vaikka ne rakkaat ystävät ovat samat, se tyttö joka pakkasi laukkunsa ei ole. Muualla asuminen on kasvattanut hirveästi. Kuvailisin tuota nuorta maailmalle muuttanutta tyttöä jääräpääksi, joka näki kaiken hyvin mustavalkoisena. Muualla asuessa, elämä sai kuitenkin lisäväriä. Paljon lisäväriä. Huomaan etsiväni harmaita alueita ja tiedän nyt, että elämä ei todellakaan ole mustavalkoista. Vieraat kulttuurit ja monet ulkomaiset ystävät ovat opettaneet minulle valtavasti. Erityisesti ne opettivat erilaisuuden ymmärrystä ja empatiaa. Olen siitä hyvin kiitollinen, sillä tuskin olisin sama ihminen nyt, jos olisin asunut aina Suomessa. Toki tätä on myös opettanut te kaikki mahtavat blogini lukijat. Teitä on niin mieletön kirjo, että te jatkuvasti haastatte minua miettimään asioita eri vinkkeleistä. Se on opettanut paljon.

Nyt ensimmäistä kertaa muutimme ulkomaille vanhempina ja muualla asuminen on saanut ihan toisenlaisen merkityksen. Mikä rikkaus, että voimme tarjota pienille pojillemme mahdollisuuden tutustua toiseen kulttuuriin ikävaiheessa, milloin he ovat vielä niin vastaanottavaisia. Sillä vieraan kielen ja kulttuurin oppimisen koen olevan yksi tärkeimpiä asioita elämää varten. Kieli, ja toisen kulttuurin ymmärrys opettaa paitsi kommunikoimaan, kuin myös ymmärtäämään muita. Niin kielellisesti kuin kulttuurillisesti. Se opettaa empatiaa ja näkemään maailmaa paljon avarakatseisemmin. Tuossa iässä se kun tulee vielä niin helposti, kuin huomaamatta, ilon ja leikin kautta.

Kuinka onnekkaita olemmekaan, että vaikka olemme hyvin kaukana kotoa, aikalailla toisella puolella maapalloa, Kalifornia tuntuu jo kodilta vasta puolen vuoden jälkeen. Tästä kuuluu taas kiitos ihmisille – uusille rakkaille ystäville. Vaikka Los Angelesissa riittää paljon tekemistä ja nähtävää, niin on valtavalla metropolilla synkkäkin puolensa. Ihminen voisi alkaa tuntea itsensä täällä hyvin pieneksi ja merkityksettömäksi ilman läheisiä ihmisiä. Suureksi ilokseni poikani ovat saaneet täällä kasan paikallisia -, kuin myös suomalaisia ystäviä. Saimme iloksemme huomata, että täällä on valtavan ihana ja suuri suomalaisyhteisö. Erityisen iso kiitos menee uudelle ystävälleni Outille, joka tarjosi auttavan kätensä jo ennenkuin koneemme laskeutui valtavalle LAX:in lentokentälle. Sydän pakahtuneena olemme saaneet seurata myös samanikäisten lapsiemme kehittyvää ystävyyttä. Kuinka hekin saavat suunnattomasti tukea ja turvaa toisistaan tässä uudessa ja suuressa maassa – kaukana koti-Suomesta. Ystävien takia, jokainen päivä on täällä huomattavasti aurinkoisempi.

Joten kiitos kaikki te rakkaat ystävät, jotka olette olleet vierellämme kaikki nämä vuodet. Parhaat muistot ja hetket liittyvät aina teihin. Niin iloiset, kuin surulliset hetket on jaettu ja kannettu yhdessä. Valtavat kiviämpäritkään eivät tunnu niin raskailta, kun on ollut ystävä sitä yhdessä kantamassa. Onnekaita olemme, että teitä on niin monia, joille kiitos kuuluu. Paikkoja, asioita tai esineitä ei niinkään kaipaa, vain teitä, joiden kanssa ne on jaettu. In the end, it’s truly only the people that matter.